torstai 1. syyskuuta 2022

Se on täällä: Fazer x Novita sukkalehti

Vihdoinkin! Aika kauan sitä odotettiinkin, mutta odotusaika meni lopulta todella nopeasti. Nyt voi jo paljastaa omat mallit sekä kertoa hieman fiiliksiä suunnittelukilpailusta ja kuinka suunnittelin kyseiset mallit. Kun tieto suunnittelukilpailusta tuli, oli jokseenkin itsestäänselvää, että osallistun, koska se tuntui niin omalta jutulta. Tästä tulee pitkä postaus, joten varaa aikaa, istumislihaksia ja kahvia paljon :D


Kuvan on ottanut Anna Wallendahr. Kaikki tämän postauksen kuvat lainattu Novitan kuvapankista.

Kuinka sain ideat sukkiin?

Suunnittelin yhteensä 8 mallia, mikä on aika suuri määrä. Mutta ideat johtivat toisiin ja taisin aina ajatella että "vielä yhdet", kunnes loppuvaiheessa olin jo, että tämä on viimeinen suunnitelma. 3 näistä oli aikuisen mallia, ja 4 lasten ja yksi vauvojen. Vauvan suffeli snacks sukat ohjeen olen jo julkaissut ilmaisohjeena Ravelryssä. Osa malleista ei ole muuten nähnyt vielä päivänvaloa. Jos otetaan pois valitut, niin 3 on täysin julkaisematta. Instagramissa on nähty useammat kuvat, blogissa vähemmän. Ideointi lähti siitä, että listasin paperille, mistä haluaisin suunnitella ja mitkä miellyttää itseä. Taisin jopa käydä myös karkki- ja keksihyllyilläkin. Loppujen lopuksi näistä listatuista nimistä ei tainnut tulla kuin yhdet tai kahdet sukiksi asti. Lopulta ideat kaikkiin sukkiin tulivat sieltä täältä ja jostain muusta kuin siitä paperista, jolle listasin. Kun yritin miettiä, että mistä sain ideat, niin pienistä jutuista enkä osaa sen tarkemmin nimetä. :D Minun lähtökohtina oli oikeastaan kaikissa helppo kirjoneulemalli. Koska en oikein pidä vaikeiden kirjoneulesukkien neulomisesta, joissa on pitkiä langanjuoksuja, niin en luonnollisesti kokenut omaksi jutuksi sellaisia suunnitellakaan. Esimerkiksi Geishaidea jäi pois, sillä en saanut mitenkään ideaani sopimaan helpohkoon malliin. Ensimmäisenä suunnittelin lakuteemaisen lasten sukkamallin, ja se on omasta mielestä paras mallini. Sen suunnittelu eteni luontevasti ja neuloin ne muistaakseni yhden päivän aikana. Jopa parissa tunnissa, muistaakseni. Salaa toivoin, että tämä malli valittaisiin. Ei valittu, mutta julkistan sen mallin myöhemmin! Se on edelleen oma suosikkini!

Aikuisten sukkien suunnittelu oli vaikeinta ja kaikista luontevammin olin lasten sukissa. Milloin langat menivät sotkuun ja milloin idea ei näyttänytkään hyvältä, ja purkamiselta ei vältytty. Halusin myös suunnitella yhdet sukat, jotka ei olisi kirjoneuletta ja ne olivat Ässä Mix -teemaiset aikuisten sukat. Niiden jälkeen ajattelin, että tämä oli nyt tässä eikä enää yhtään aikuisen sukkamallia. :D Niitä en ole muuten julkistanut missään.


Upeat kuvat ovat Anna Wallendahrin ottamia. 

Molemmat valitut kissasukat suunnittelin neljäntenä-viidentenä, heti kaikkien aikuisten sukkien jälkeen. Oli muuten lähellä, etten lähettänyt ollenkaan näitä. Kun olin saanut ne molemmat neulottua, niin mielessä kävi, että "lähetänkö näitä ollenkaan" "tuskin nämä tulevat valituiksi", sellaisia suunnittelijan peruskysymyksiä, joita uskon, että jokainen käy läpi. Taisin napata yhden tai korkeintaan kaksi kuvaa ja niitäkään en sen koommin suunnitellut/stailannut ja lähetin nopeasti. Onneksi lähetin! Tämä oikeastaan opettaa, että koskaan et voi tietää, mitä tapahtuu ja älä jätä koskaan jotain tekemättä vain omien epävarmuuksien takia. Tapahtuneet asiat ovat aina aika pienestä kiinni loppupelissä. Huhtikuussa kilpailu oli mielessä paljonkin, sillä mietin, että valitaanko mitään niistä ja käännyin enemmän siihen, että ei niitä varmaan valita. Jossain vaiheessa sitten päätin, että kirjoitan molemmista kissasukista ohjeet valmiiksi - valittiin tai ei - olin jo päättänyt julkaista ne myöhemmin! Kunnes huhtikuun vikalla viikolla tuli viesti, että ne valittiin! Juuri kun olin saanut ohjeet valmiiksi! Se tunne oli kiitollinen, iloinen ja ei sitä voinut uskoa tapahtuneeksi. Nyt kun ajattelee, niin todella paljon sellaisia jänniä sattumuksia ja intuitiota valittujen sukkien tiimoilta.

Ohje tähän valkoiseen kissasukkaan löytyy Novitan sivuilta. Täältä

Kissasukkien suunnittelusta

Rakastan kissoja ja ihme, etten ole jo aikaisemmin suunnitellut mitään kissoihin liittyvää. Sillä mielessä kissat ovat olleet monesti suunnittelupöydällä. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja siksi en ollut aikaisemmin suunnitellut mitään kissoihin liittyvää. En tiennyt ensin, että Fazerilla on tällainen makeinen, kunnes näin IG:ssä tästä jotkut aivat upeat aikuisten sukat. Tiesin, että niin upeita en pysty suunnittelemaan, mutta pystyn jotkut muunlaiset ja aloin suunnitella. En edes miettinyt aikuisten sukkia vaan lapset olivat heti mielessä ja siitä lähtökohdasta lähdinkin suunnittelemaan. Kissa, häntä ja rusetti - siinä oli ne, joista lähdin ja jotka löytyvät myös kyseisistä karkeista. Ensin neuloin keltaiset ja sitten valkoiset. Jostain syystä päädyin neulomaan molemmat suunnitelmat ja silläkin oli varmasti tarkoituksensa. 

Lähtökohtana oli koko ajan helpot sukat eli ei pitkiä langanjuoksuja. Ihan tähän en pystynyt ja keltaisissa sukissa on minusta aika pitkiäkin langanjuoksuja. (7 tai 8 s enimmillään). Nyt olen jo oppinut lankoja kiertämään toisiinsa, niin niiden neulominen ei tunnu enää niin vaikealta. Keltaisten sukkien jalkaosan halusin jättää yksiväriseksi, kun taas valkoisissa halusin tehdä raidat. (Koska on olemassa raidallisia kissoja :D ) Kun neuloo kahdet sukat samasta ideasta, niin täytyy aina vähän miettiä, etteivät ne ala muistuttaa liikaa toisiaan. 

Lehdessä hemmoitellaan kaikkia kissojen ystäviä, sillä kissateemaisia sukkia on paljon; sekä näitä Salta Katter että Kiss Kiss -teemaisia. Kaikki ovat kyllä todella huikeita!

Tässä lyhykäisyydessään suunnitteluprosessista. Kiitos Novita (@novitaknits) & tiimi ja Fazer (@fazersuomi) että valitsitte mallini! <3 Tämä oli kaikkea sitä, mistä saatoin unelmoida! Tänäänkään en oikein vielä 'käsitä', että mallini on lehdessä ja kaikkien neulottavissa! Niin kiitollinen.

Mikä on sinun suosikkisi Fazer x Novita -lehdestä, jos olet jo ehtinyt hankkimaan sen? Onko löytynyt jo suosikkia vai menetkö suosikkikarkin mukaan neulomaan? Itse taidan tänä iltana tutkia tarkemmin lehteä ja miettiä, minkä laitan ensimmäisenä puikoille. Jotain omia suosikkeja on jo. Täytyy myös miettiä, mitä lankoja ja värejä löytyy itseltä ja toivon, ettei tarvitsisi mennä lankahyllyn kautta.

PS: Jokaisesta ostetusta lehdestä menee 1 € SOS-lapsikylälle.

4 kommenttia:

  1. Onnittelut täältäkin ja tosiaan, koskaan ei kannata olla osallistumatta omien epävarmuuksien takia! Tämän opin minäkin👍 Ja pääsit osallistumaan mediatapahtumaankin; varmaankin mieletön elämys sekin❤️ Mä taidan ensin testata omat Amerikan pastillit, sitten otan Salmiakit työn alle ja sitten ehkä pitsisen Mariannen. Suunnitelma olisi tämä😁t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä! Eilinen jännitti kyllä todella paljon, koska en ole senlaisiin tottunut yhtään, mutta ihan kiva tapahtuma. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, nuo pitsiset mariannet ovat kyllä todella kauniit. Eihän lehdestä voi valita vain yksiä, kun kaikki on niin ihania. Minäkin vähän arvon että mitkä tulevat puikoille ekoina :)

      Poista
  2. Tuossa aiemmin ihmettelin, kuinka Novita ei rummuta tätä lehden ilmestymistä ollenkaan. Tänään 1.9.2022 tuli sähköposti ja siinä linkki, jota kautta pääsi tilaamaan lehden. Tilasin, ja nyt vaan odotan, että pääse selaamaan tätä ihanuutta. Onnittelut sinulle vielä kerran. Ihanaa, että olet mukana tässä lehdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä! Kiva kun tilasit lehden. Toivottavasti tulee pian :)

      Poista