torstai 18. elokuuta 2022

Kesägallup: 6 kysymystä ja vastausta

Nyt täytyy tunnustaa, että tämä postaus on ollut luonnoksissa yli kaksi vuotta, enkä edes muista kenen IG:ssä tai muussa nämä kysymykset ovat olleet. :D Mutta koska kysymykset eivät vanhene ja olen sen napannut talteen, niin tämän voi ihan hyvin vastata myös tämän vuoden osalta. 



Mitä kuuluu käsitöiden saralla? 
Käsitöiden saralla kuuluu hyvää, vieläkään en ole kyllästynyt neulomiseen ja suunnittelen kaikkia kivoja malleja. Lisäksi puikoilla on aina jotain helppoa aina oikein neulottavaa. Keskeneräiset eivät myöskään lopu ikinä.

Suosikki käsityöpaikkasi kesällä?
Jostain syystä tänä vuonna olen neulonut harvinaisen vähän ulkona, mutta vastaan silti, että ulkona! Myös parveke on hyvä kakkossuosikkipaikka.

Suosikki kesäkäsityösi?
Joku helppo neulottava, jonka voi ottaa mukaan joka paikkaan! Tällä hetkellä varmaan jotkut raitasukat tai vastaava, mikä kulkee helposti laukussa mukana.

Laiturinnokassa vai veneellä?
Sanon laituri. Laiturilla on ihana neuloa, sillä vesi on elementtinä jotenkin niin rauhoittava. Tyyni järvi ja auringonpaiste, niin mikäs sen rennompaa. Haastan itseni neulomaan mökillä seuraavan kerran laiturilla! Toki laiturilla kannattaa olla tarkkana puikkojen kanssa :D

Mitä uutta olet oppinut/kokeillut tänä kesänä?
Aloitin pitkävartiset kirjoneulesukat. Mielenkiinnolla odotan, tulevatko ne valmiiksi vai miten tässä käy. Myös ohuemmat langat (kuten Novita Venla) on tullut tutuksi tänä kesänä. Olen myös osallistunut neulesuunnittelukurssille, jonka myötä olen oppinut paljon.

Mitä käsityöodotuksia syksylle? 
Omien suunnitelmien loppuunsaattaminen ja ohjeiden julkaisuja. Mielessä on vaikka mitä kivaa, enkä osaa listata yksittäisiä juttuja. Mutta haastan itseni neulomaan myös niitä paitoja ja huiveja, joista olen puhunut täälläkin. Se aloitus on ollut nyt ihan liian vaikeata viime aikoina.

Nappaa tästä kesägallup omaan blogiisi ja vastaa kysymyksiin! En tosiaan muista, keneltä tämän nappasin yli kaksi vuotta sitten ja linkkaisin sen tähän, jos muistaisin. Näiden kysymysten myötä opimme ehkä jotain uutta juuri sinusta. Tai jos sinulla ei ole omaa blogia, vastaa näihin kysymyksiin kommenttiboksissa. 

4 kommenttia:

  1. Hyviä kysymyksiä. Ulkona neulomisesta olen oppinut, tämä menee myös mitä-olen-oppinut-laariin, että sukkapuikoilla ei kannata, ainakaan laiturilla. Pyöröpuikot eivät putoa, kun ne ovat koko ajan toisesta päästä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiturilla ollessa saa kyllä olla tarkkana etteivät vaan putoa veteen ja pyöröpuikot ovat parempia sen suhteen.

      Poista
  2. Joskus sitä löytää aarteita aivan yllättävistäkin paikoista, hihih. Laituri ja vene taitavat olla puikkojen pudotuksen kannalta molemmat aika riskialttiita paikkoja - ainakin jos vene on soutuvene. Nappaan tästä idean ensi kesäksi. Tosin pitänee levittää viltti laiturille ja neuloa sen päällä, ei pääse sitten laudanraoista katoamaan mitkään tykötarpeet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, viltti varmaan estää puikkojen tippumisen sekä olen kuullut huhua että puiset puikot ei uppoaisi pohjaan. :D Tai sitten varmuus kaikessa ja ottaa pyöröpuikoilla neulottavan neuletyön mukaan laiturille/veneeseen :)

      Poista