tiistai 13. lokakuuta 2020

Neulekirja: Vilukissan villasukat miehille

Totesin jo aikaisemminkin, että syksy on parasta aikaa neulekirjojen kanssa. Sain myös toisen kirjan Minervakustannukselta ja nyt ajattelin kirjoitella hieman omia ajatuksia kirjasta. Kirja on sinänsä minulle nappivalinta, sillä yleensä aina neulon miehille raitaa tai jotain muuta yhtä helppoa kuten yksiväristä. :D Tähän haluaisin nimenomaan muutoksen ja neuloa miehillekin jotain muuta kuin raitasukkaa. Olen jotenkin epäluova miesten villasukille, enkä vain keksi mitään erityistä miesten villasukkiin. Ehkä tästä syystä neulon myös vähemmän miehille. Mutta toivottavasti tämän kirjan myötä innostun neulomaan jotain uuttakin miesten villasukkiin.


Ensivaikutelmana kirjasta syntyi mielenkiintoinen ja miehinen vaikutelma. Yllätyksekseni huomasin myös, että kirjassa on aika paljon kirjoneulemalleja. Toisaalta, olisiko palmikkosukat tai pitsisukat kovin kivoja miesten mieleen. Kirjoneulemallit vaikuttavat kivoilta ja helpoilta, mutta en ole vielä aloittanut mitään työtä, niin en pysty kokeilemisen pohjalta sanomaan enempää. Mielestäni oli kiva, että jokaisen neuletyön yhteydessä oli pieni tarina siitä, mistä sukan nimi on tullut. 

 

Kirjan mallit on suunniteltu ihan peruslangoille kuten esimerkiksi Adlibriksen Socki -langalle ja Kaupunkilangan Kivijalalle. Tämä on kiva juttu, sillä aina välillä tuntuu, että joissain kirjoissa on malleja erikoisimmille langoille ja ainahan ei ole mahdollista ostaa sitä kalleinta vyyhtiä. Vaihtoehtolankoja en huomannut malleissa, mutta ehkäpä esimerkiksi Novitan 7 veljestä sopii myös kirjan malleille. Nyt kun kirjasta aloittaa jotain, niin ne ehtivät hyvin joko joululahjoiksi tai isänpäivälahjoiksi. Eli tässä vinkki kaikille, jotka kaipaavat lahjaideoita loppuvuoden juhlapyhiin. Itsekin taidan neuloa lahjaksi tästä kirjasta jotain ja jos sitä kerrankin olisi ajoissa :D 


Kirja on varmasti kovin mieluinen kirjoneuleiden ystäville, mutta suosittelen sitä myös muillekin, sillä kirjoneulekaaviot vaikuttavat helpoilta ja aloittelijoillekin sopivilta. Tarkoitus oli kyllä, että olisin ehtinyt aloittamaan jotain tästä kirjasta tähän mennessä, mutta nyt on vain menossa niin paljon omia projekteja, että en vain ehtinyt. Kerron heti lisää, kun saan aloitettua jonkin mallin kirjasta ja tottakai esittelen sen täällä. Mielessä on nimittäin jo parikin mallia, mitä haluaisin kokeilla.

Oletko sinä jo tutustunut tähän kirjaan? Jos olet, niin mikä nousi suosikiksi?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti