perjantai 18. joulukuuta 2020

5 x podcastvinkki: Mun podcastviikko

Tein noin vuosi sitten postauksen mun podcastviikosta eli mitä podcasteja kuuntelen. Nimi podcastviikko tuli siitä, kun kaikki kuuntelemani podcastit ilmestyivät eri päivinä. Nyt ajattelin hieman päivittää podcastvinkkejä, sillä muutama podcast on vaihtunut toiseen ja tullut uusia kuuntelulistalle. Nämä podcastit eivät ole siis mitenkään neule- tai käsityöpainotteisia vaan ihan laidasta laitaan.

Maanantaina. Maanantaina ilmestyi aina Hei baby, mutta tämä podcast on jäänyt nyt tauolle. Vielä tänä syksynä Hei babystä tuli ikäänkuin 2.0 versio, sillä kymmenenkunta jaksoa kertoi erilaisia synnytystarinoita. Mutta tämän sijalle ajattelin nyt vinkata Aamukahvilla -podcastin, jonka löysin oikeastaan vasta, kun viimeinen jakso ilmestyi. Vikassa jaksossa oli vieraana Perttu Pölönen ja jaksossa puhuttiin mm. tulevaisuudesta. Onneksi itsellä on nyt näitä jaksoja kuunneltavana, vaikka podcast onkin nyt tauolla. En ole kuunnellut vielä läheskään kaikkia, sillä olen poiminut sieltä otsikollisesti kiinnostavia kuten tavoittelemisen arvoinen työ. Podcasthost, Henriikka, on perustanut myös uuden podcastin Terveisin, Henriikka, jossa siis lukee omia päiväkirjoja. Tätä en ole kuunnellut vielä yhtään. 


Tiistaina. Tiistaisin yleensä ilmestyi uusi jakso Papupata -podcastia, mutta harmillisesti tämäkin podcast on nyt tauolla. Edelleen kyllä kuuntelin syksyllä Johannan ja Saran höpinöitä, ne ovat niin parasta arkiviihdettä kerrakseen. Tämän tilalla ajattelin vinkata nyt supodipodcastin, joka on asiapitoinen podcast Suojelupoliisilla työskentelevistä henkilöistä. Muistaakseni tätä podcastia tulee 10 jaksoa, joista on tullut vasta muutama. En ole ihan varma, minä päivänä tämä ilmestyy, mutta olen aika innoissani tästä. On mielenkiintoista kuulla hieman Supon taakse ja saada Supolle kasvoja. Toki jaksoissa käytetään enimmäkseen nimimerkkejä, mutta kaikki jaksot ovat olleet äärimmäisen mielenkiintoisia. Vaihteeksi siis asiapitoinen podcast arkiviihteen tilalle!

Keskiviikkona. Vuosi sitten taisin kuunnella keskiviikkoisin aina Yksillä -podcastia, mutta tätä en ole kyllä kuunnellut pitkään aikaan ja nopean etsinnän tuloksena en löytänyt uusia jaksojakaan eli podcast lienee pidemmällä tauolla tai lopettanut. Mutta nyt keskiviikkoisin kuuntelen Luovia -podcastia, joka perehtyy luovaan alaan, yrittäjyyteen ja mihin milloinkin. Sanoisin, että tästä tuli mun uusi ykkössuosikki, sillä olen ahminut niitä jaksoja jo aika paljon. Ja niitähän riittää kyllä vielä moneksi kuukaudeksi! Tästä podcastista taitaa ilmestyä aina tiistaisin uusi jakso.

Torstaina. Torstait on edelleen pyhitetty Nonsensepodille, sillä uusi jakso ilmestyy edelleenkin aina torstaisin - ja joskus jopa olen bongannut uuden jakson jo ke-iltana ;) Nonsensepodi on kyllä edelleen mun yksi suosikeista, sillä Alexa ja Linda tekevät tätä juttua niin intohimolla, että sen aistii. Aiheet ovat aina asiapitoisesta höpöttelyyn asti. Nyt tosin pieniä taukoja on ollut reaaliaikaisten jaksojen parista, koska molempien synnytykset ovat olleet lähellä ja siellä on vietetty/vietetään vauvakuplaa <3 Lähes joka torstai on tullut uusi jakso vauvakuplasta huolimatta! Seuraavan kerran sitten ensi vuoden puolella!

Perjantaina. Perjantaisin kuuntelin aina ennen perjantainparhaat -podcastia, mutta siinä on ollut nyt pieni tauko marraskuun ajan, niin sen tilalle olen ottanut aavikollapodcastin. Aavikollapodcast aiheuttaa kyllä aina pienen matkakuumeen, sillä Janni ja Jenni kertovat Dubain elämästä. Olen jotenkin aina tykännyt sukeltaa eri maiden kulttuureihin ja tapoihin, ja tämä podcast on ollut aika kiva piristysruiske marraskuuhun. Nyt kun voimme vain haaveilla matkustamisesta, niin tämä tuo kyllä kivaa haaveilua siihen. Tämä podcast löytyy muuten spotifystä. Toki myös edelleen perjantainparhaat löytyy listaltani ja joulukuussa onkin taas tullut muutamia uusia jaksoja.

Eli jonkin verran podcastsuosikit ovat muuttuneet vuoden takaisesta, mutta muutama samakin on pysynyt matkassa mukana. Välillä tietenkin harmittaa, kun oma suosikki jää tauolle, mutta se on kyllä ihan ymmärrettävää, kun monilla vanhoilla konkareilla on jo niin paljon jaksoja takana ja muita projektena rinnalla. Onneksi tulee uusiakin podcasteja ja niiden avulla löytää uusia suosikkeja!

Tässäpä muutama podcastvinkki arkeen. Kivaa perjantaita ja viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Pitääpä kuunnella tuota Luovia-podcastia (mistä sen löytäisi?).
    Hakusessa on ollut jonkinlainen 15-20 min pituinen podcast kuunneltavaksi tuleville työkävelymatkoille. Ainut joka on virallisessa kuuntelussa on ollut Menestyksen määritelmä (Suplan kautta), mutta sekin on hieman jäänyt.

    Tärkeintä podeissa olisi se, etteivät vääntäisi finglishiä... Ei toteudu tuossa kuuntelemassani sarjassa, mutta ehkä joku tuleva voisi olla parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovia löytyy ainakin acastin sovelluksesta ja löytyisköhän jostain muualtakin. Itse kuuntelen yleensä kaikki podin tuon kautta niin en osaa sanoa, olisko jonkin muunkin kautta. Mutta Luovian jaksot ovat kyllä enemmän kuin 15-20 min, osa jaksoista on varmaan tunninkin mittaisia. Perjantain parhailla on ehkä lähinnä tuota luokkaa, mutta useat jaksot niilläkin taitaa olla puolen tunnin mittaisia.

      Poista