tiistai 13. huhtikuuta 2021

Jämälankaprojekti: virkattu kori

Kerroinkin helmikuun kuukausikoosteessa, että tein omista lankakätköistä varsin kivan lankalöydön. Löysin nimittäin ohuita puuvillalankoja ison kasan ja jämälankavuoden kunniaksi ajattelin, että nehän pitää saada neulotuksi tai virkatuksi. Kyselin Instagramissa ideoita niihin ja ideoita tuli paljon! <3 Tykkään tästä käsityöihmisten vuorovaikutuksesta, on niin ihanaa vaihtaa käsityöjuttuja! Päätin poimia niistä ideoita kolme sellaista, kivaa ideaa, jotka on ehkä olleet aikaisemminkin mielessä. Yksi ideoista oli virkattu kori. En ole tainnut ikinä virkata ohuista puuvillalangoista koria. Koreja toki olen virkannut, mutta yleensä ne ovat olleet paksuista kuteista. Mutta totta tosiaan, miksei ohuistakin voisi virkata. 

Virkkasin kaksinkertaisella langalla ja hieman piti myös mieltä virkistää googlettelemalla virkatun korin ohjeita. Tällä kertaa halusin myös taittaa reunan ja sehän kävikin ihan näppärästi, kun vain virkkasi tarpeeksi korkean korin  ja lopuksi käänsi reunaa alaspäin. Lankana tässä on siis Adlibriksen puuvillalanka. Ajattelin laittaa korin työpöydälleni ja siihen kaiken sellaisen ylimääräisen sälän, niin pöytäkin näyttää siistimmältä. Kori on juuri kivankokoinen, ei liian suuri eikä liian pieni. Koriin mahtuu myös lankakeriä ja sehän voisi myös olla keskeneräisten (pienten) käsitöiden kori :D

Tätä lankaa jäi vielä, ja pari ideaa on vielä mielessä. Värit aiheuttavat vähän enemmän miettimistä, sillä toinen näistä langoista on valkoinen, joka ei nyt vaatteissa ole kovinkaan suosikki. Mutta ehkä nyt aina yhden valkoisen paidan voi kevääksi tai kesäksi tehdä? :D

Oletko sinä virkannut koreja puuvillalangoista?

2 kommenttia:

  1. En ole tehnyt puuvillalangoista mutta vanhoista vaatteista olen leikellyt matonkudetta ja virkannut niistä koreja ja mattoja. Tämähän on todella nätti ja siisti kori. Kesällä valkoinen paita on varmasti kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, mäkin joskus tein vanhoista t-paidoista mattoja :D ja tekisi kyllä mieli virkata tällainen toinen kori! Yllättävän hyvä tuli!

      Poista