sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Kuinka kävi 52 x villasukat -kirjan sukkamallille?

Kerroin helmikuussa täällä, että päädyin lainaamaan kirjastosta 52 x villasukat -kirjan ja aloittamaan sieltä erään mallin. Mitään toivetta saada kirjaa uusituksia ei ollut, sillä kirjan varausjono oli ja on varmaan vieläkin ihan älyttömän pitkä. En ehtinyt neulomaan tätä mallia kuukaudessa, mutta luotin kuitenkin itseeni sen verran, että tallensin mallin. Tuolloin vielä ajattelin, että neulon sen x ajassa loppuun. No neuloinko? :D

(Tässä kuvassa sukka oli vielä kovasti tulossa valmiiksi...) 

No en neulonut ja purkuunhan se meni. Oikeastaan asiat ja tilanteet johtivat yhteen ja toiseen ja päätin purkaa sen työn. Se malli on edelleen kyllä kiva ja haluaisin vielä neuloakin sen jonain päivänä. Onhan mulla toki ohjekin vielä tallessa! Mutta just purkamishetkellä tuntui, etten sietänyt sitä keskeneräisenä. Itseäni alkoi harmittaa tehdyt virheet siinä työssä, vaikka eivät ne olisi ehkä edes näkyneet ja jollain tasolla ohjeen vaikeaselkoisuus. Kantapään jälkeen en oikein päässyt enää hyvään neulomisfiilikseen sen kanssa ja samoihin aikoihin keksin langallekin parempaa käyttöä. Nimittäin ajattelin neuloa siitä langasta Sweet Alice Beanien. Aloin jo noina kevätpäivinä olla kyllästynyt joulunpunaiseen Sweet Alice pipoon ja halusin jotain keväisempää väriä. 

 

Olen siis aiemmin neulonut joulunpunaisen Sweet Alice pipon, jota on käytetty paljonkin ja ehkä näyttää jo vähän kuluneelta. Kuvassa näkyvä pipo on samaa mallia, mutta neulottu baby merinosta. Kolmannenkin samanlaisen pipon ajattelin neuloa baby merinosta, sillä tykkään langasta ja lanka sopii tuohon malliin todella hyvin. Baby merinosta neulottuna piposta ei tule niin villaisa kuten joulunpunainen piponi on.

En ole kyllä vielä aloittanut pipoa, mutta onhan tässä aikaa seuraavaan syksyyn. :D Tai minut tuntien neulon sen pipon keskellä kesää tai just nyt, jolloin ei tarvita pipoa. Mulla on jotenkin pipojen suhteen se fiilis, että neulon niitä jotenkin hassuihin aikoihin verrattuna säätilaan. Toisaalta, onko silläkään kovin suurta merkitystä, milloin neuloo :D Ovatpahan sitten valmiina seuraavassa sesongissa. 

Oletko sinä neulonut 52 x -villasukat kirjasta jotain? Ja jos, niin mitä?

2 kommenttia:

  1. En ole vielä kyseistä kirjaa käsiini saanut, joten mitään en ole päässyt aloittamaan. On kovin tyyris ostettavaksi, joten kirjaston varausjonossa ollaan - ja näemmä sijalla yksi (!)

    Miltä kirja kokonaisuutena vaikutti? Olisiko ollut ihan omaksi hankkimisen arvoinen? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sähän saat sen ihan just! :) Mä luulen että mulla olis jäänyt neulomatta suurin osa malleista ainakin tällä hetkellä, jos olisin hankkinut kirjan omaksi eikä olisi ollut sen arvoinen. Ikinähän ei tiedä, miten neulomisminä muuttuu, ja sille jätänkin pienen option kirjaan. Nättejä malleja siinä musta on edelleen, mutta langat oli ainakin mulle tuntemattomia (mitä nyt muistan kirjasta jotain... :D ) ja korvaavan langan valinta vei aikaa. Tuon ko. mallin ohjekaavio oli kolmessa osassa ja se oli itselle kyllä liian vaikeaselkoinen kun ei voinut seurata vain yhtä kuviota, enkä edes ymmärtänyt, miksi se on pitänyt laittaa niin moneen osaan. (Tilan puutteen takia?) Kyllä sieltä ehkäpä löytää niitä suosikkeja, kun malleja on niin paljon ja kirja ehkä vaatii enemmän aikaa tutustuakseen. :)

      Poista