sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Lehtikuvioiset villasukat Jalovillan Pässistä

Lehtikuvio. En enää muista, milloin ensi kertaa tutustuin tuohon hyvin kauniiseen lehtikuvioon. Se taisi olla lehtikuvioiset tuubihuivit, jotka tein toissa vuonna. Ohje oli maksullinen Ravelrystä ja taitaa niistä olla juttua täällä bloginkin puolella. Tänä vuonna tuntuu, että lehtikuvio on yleistynyt villasukissa ja eipä siinä mitään, kiva nähdä, millaisia malleja neulesuunnittelijat kehittelevät niistä. Jokaisen visio on kuitenkin uniikki <3


Minäkin sorruin alkuvuodesta neulomaan lehtikuvioiset villasukat. En tällä kertaa lähtenyt neulomaan ohjeesta, sillä langaksi valikoitui Jalovillan Pässi, jota minulla oli vaaleanpunainen vyyhti. Visioin ohjeen itse siinä samalla neuloessa ja tällä kertaa pitäydyin suht helpossa aika perinteisessä lehtikuviossa. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun neuloin Jalovillan langoista. Ainakin tuo väri on aika herkullinen :D

Lanka oli minusta miellyttävä neuloa ja tykkäsin kyllä. En ole vielä kovinkaan paljon käyttänyt ko. sukkia, joten varsinaista käyttökokemusta minulta ei siis vielä löydy. Enkä ole varma, jäävätkö nämä sukat itselleni. Tämä lanka ei vaikuta minulle kovinkaan karhealta. Yksi toinenkin Jalovillan vyyhti odottelee, mutta se taitaa päätyä vasta syksyllä puikoille. Väri on nimittäin sen verran syksyinen, etten osaa neuloa sillä tällä hetkellä. Eikä oikeastaan olisi mitään ohjettakaan siihen. Joten, odotellaan rauhassa sen vyyhdin kanssa. 

Oletko sinä neulonut lehtikuviota?

6 kommenttia:

  1. Olen neulonut ainakin eräänlaista lehtikuviota yhdessä englantilaisessa pitsineulepuserossa jo vuosia sitten (https://craftcandidate.blogspot.com/2017/04/vihrea-vintage-henkinen-neulottu.html). Luulen, että Elizavetaknitsin Lehtikuviotuubihuivi räjäytti pajatson tuossa jokin vuosi sitten. Sen jälkeen on lehtikuviota näkynyt tosi paljon joka paikassa.
    Mulla on muuten ihan sama juttu, että syksyn värejä voi neuloa vasta syksyllä. Jostain syystä keväällä mulla on vihreä kausi. Ehkä siksi, että pastellisävyt eivät mulle sovi, vaikka muuten niitä varmaan tulisikin keväisin neulottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit ja täytyypä tsekata tuo sinun pitsipuserosi :) Joo, itsekin tuon tuubihuivin tehneenä tykästyin lehtikuvioon.

      Poista
  2. Voi, on kyllä ihanan hempeän pastellisävy noissa sukissasi <3
    Ja täällä kanssa on joku lehtikuvioinen huivi tullut neulottua Ulla-nettilehdesä, mutta siitä on jo jonkin aikaa. En yleensä hyppää mihinkään neulevillityksiin, vaan tulen sitten parin vuoden päästä perästähiihtäjänä kun hype on mukavasti jo ohitse, hahah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tuo vaaleanpunainen väri on kyllä aika herkku <3 Joo, niin mäkin olen yleensä myöhässä kaikista villityksistä ja sitten mulle yleensä jää ne pidemmäksi aikaa kuten nyt edelleen fiilistelen lehtikuviota :D

      Poista