sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Vauvan sukkia hyväntekeväisyyteen

Mulla oli tuossa taannoin jokin kumma ajatus vauvan sukista ja niinpä tehtailin niitä sitten oikein urakalla. Yksi syy liittyi oman lankavaraston pienentämiseen, sillä sopivia, pehmeitä keriä löytyi taas korin pohjalta. Neuloin näitä sekä omasta päästä että yhden ohjeen mukaan. Kun mietin jotain kivaa vauvansukkaohjetta, niin päädyin googleen vauvan villasukka ohje -hakusanoilla. Sieltä sitten esiin tuli yksi kiva ohje, ja päätin sillä tehdä. Ohje oli aika koukuttava ja välillä neuloin ns. tavallisia vauvan sukkia ja välillä näitä ohjeen mukaisia sukkia. Vauvan sukat ovat niin helppoja neulottavia ja sinne voi sujauttaa aina pienen jämäkerän mukaan. 


Lankana mulla oli näissä mm. Novitan keto -lankoja, joita ei enää tietääkseni saa. En tietenkään enää löytänyt sitä ohjetta, kun nyt yritin etsiä googlen kautta, jotta olisin voinut sen linkittää tähän. Jos löydän sen, niin laitan vaikka instagramiin tai teen siitä oman ohjeen. Mulla oli vain yksi keltainen kerä, ja siitä sai vain yhden parin ja raitoja toisiin sukkiin. Yksi vihreä jämäkerä päätyi myös raidoiksi.

Olen jo pidempään miettinyt, että toimittaisinko nämä synnytyssairaaloille vai seurakunnalle. Alkuperäinen ajatus taisi olla synnytyssairaalat, sillä tein aika pieniä kokoja. Mutta nyt ajatus saattaa kääntyä seurakunnalle, kun sinne pääsen helpommin toimittamaan. Saa ilmiantaa muuten vauvansukkakeräyksiä, jos niitä on menossa tällä hetkellä jossain. Ja nyt tarkoitan siis sellaisia, jotka ovat nimenomaan vauvansukkakeräyksiä, enkä siis Hope ry:tä, joka ottaa vastaa niitä, mutta erillistä keräystä ei taida olla. Lankavan hyvän mielen joulukeräys on myös menossa, mutta sekään ei ole sellainen pelkästään vauvan sukkakeräys :D (Novitan keräys on jo tiedossa!)

Hassu juttu, olin etukäteen päättänyt, että neulon 10 vauvansukkaparia, mutta näemmä laskutaito hävisi matkalla, ja sukkia tuli 11 kpl. No, eipä se haittaa, ja saattaahan näitä vielä tulla joukkoon pari jos toinenkin ennen sukkien toimittamista. Vielä olisi nimittäin yksi kerä!

Jos teet vauvan sukkia hyväntekeväisyyteen, niin minne yleensä toimitat ne? Synnytyssairaalaan vai seurakunnalle vai jonnekin muualle, minne?


2 kommenttia:

  1. Ihanan herttaisia sukkia <3

    Synnäreillä taitaa olla ihan ympärivuotinen keräys menossa vauvansukille, ei ole tullut kyllä vietyä sinne kertaakaan kun lähipiiri lisääntyy rivakalla tahdille ja sukille on aina joku kohde.

    Facebookissa neulontaryhmien kautta tulee silloin tällöin huuteluita, joissa 1 kpl immeisiä kerää sukkia usealta eri lahjoittajalta ja toimittaa ne sitten perille jonnekin tiettyyn synnäriin, jossa on pulaa sukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, olenkin muutamissa fb:n neulontaryhmissä ja täytyy katsella niitä tarkemmin!

      Poista