keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Jäätelöarvostelussa: Ingman Creamy cookies & cream

Kerma ja keksit. Ei ehkä mun lemppareita, vaikka kerma kahvissa on kyllä aika nam. Mutta tämä yhdistelmä piti kokeilla kuitenkin jäätelömakuna. Ainojäätelöiltä taisi tulla myös uutuutena hiljattain keksimuru -maku, ellen nyt ihan väärin muista. En kuitenkaan päätynyt siihen vaan Ingmanin versioon, sillä se oli lähikaupassa tarjouksessa. Kovin innostunut en yleensä ole ollut erilaisista keksijäätelöistä, sillä kuulun siihen kategoriaan että "keksit keksinä ja jäätelö jäätelönä". Lisäksi myös se, etten oikein yleensä välitä muutenkaan kekseistä. Lähtökohtana oli siis tämä. 


Ennakko-odotuksia ei oikeastaan ollut, ehkä siitä syystä, että en oikein osannut odottaa mitään tältä jäätelöltä. En oikeastaan suuntaan enkä toiseen. Jäätelö ei tuottanut pettymystä, mutta ei se kyllä välttämättä tajuntaanikaan räjäyttänyt. Jäätelö jäi vähän laimeaksi, ja huomaan, etten oikein vieläkään osaa sanoa siitä, että mitä mieltä olin. Älkää käsittäkö väärin, jäätelö ei ollut pahaa ja paljon parempaa kuin osa jäätelöistä, mutta silti jokin siinä on ehkä sellaisessa neutraalissa pisteessä tällä hetkellä. Ehkä se vaatii uusintamaistelut? Ehkä se vaatii jäätelön ja kahvin yhdistämisen? Tai jotain muuta?

Jäätelössä kerman maku oli ihan onnistunut ja beiget raidat tuovat makua jäätelöön. Jopa kinuskin makua. Keksin palat eivät ole mitenkään pahoja ja niitä ei sylje pois. Keksit ovat myös todella pieniä ja siitä suuri plussa. Ehkä tämä jäätelö on sellainen perinteinen sunnuntai-iltapäiväkahvijäätelö, jolle ei luoda odotuksia suuntaan eikä toiseen :) Olen vissiin syönyt entisessä elämässä paljon (liikaa?) Aino-jäätelöitä, sillä nyt nämä arvostelut ovat keskittyneet Ingmaniin. Mutta kieltämättä Ingmanilla on aika mielenkiintoisia ja erilaisia makuyhdistelmiä, jotka vetoavat nyt minuun. En esimerkiksi tiedä Ainon tämän syksyn uutuusjäätelöitä, onko niitä edes? Onko ylipäätään tullut jotain uusia jätskimakuja? En ainakaan kaupassa ole törmännyt mihinkään uusiin Ainon makuihin. Tai ehkä se olin vain entinen minä, joka odottaa syksyisin uutuusjäätelöitä liikaa. :D

Valiolla taisi olla kyllä joku minttusuklaa-keksi(?) uutuusmakuna, mutta en (vielä) langennut siihen.

Oletko sinä maistanut Ingmanin Creamy cookies ja cream jäätelöä? Mitä pidit? Oletko löytänyt jotain uusia jäätelömakuja kaupasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti