sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Jouluinen kirjavinkki

Ajattelin säästää tämän kirjan esittelyn joulun välipäiville, sillä mielessä siintää sellainen ihanuus nojatuolissa kirja kädessä ja ehkäpä pari suklaapalaa. Mutta tämä kirja sopii kyllä hyvin joulun alusaikaankin rentoutumishetkiin tai muuten chillailuun. Kirja on ihana hyvän mielen kirja, joka kertoo kolme erilaista tarinaa. En ole ihan vielä aloittanut kirjaa, sillä muutama muu kirja on vielä kesken, mutta toiveissa on toki, että viimeistään jouluna ehdin aloittaa tämän. 

 

Kirja ja kahvi saatu pr-tuotteina. 

Kirja löytyy myös äänikirjapalveluista, joten jos äänikirjat ovat mieluisempia, niin kirjan tunnelmiin pääsee myös sitä kautta! Uskon, että äänikirjanakin kirja on oikein hyvän mielen kirja ja toimii. Ainakin äitini mukaan, joka kuunteli kirjan äänikirjana ja piti todella kovasti.

Odotatteko te jo joulua vai toivotteko, että se olisi jo ohi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti