tiistai 14. joulukuuta 2021

Kirjavinkit: Mielenkiintoisia kirjoja marraskuussa

Menipäs marraskuun kirjat pitkälle joulukuun puoleen väliin asti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Marraskuussa tuli kuunneltua paljon äänikirjoja sekä myös luettua jonkin verran. Olenkin jo maininnut yhdestä tämän vuoden parhaasta kirjasta, mutta tässä tulee loput marraskuussa kuunnellut kirjat. Kirjoista sen verran, että piakkoin annan kivan joulukirjavinkin. Kirjat ovat kyllä parasta tässä hetkessä. Niistä saa niin paljon irti. Nyt on menossa vaihteeksi taas hyvinvointi/elämäkerta/fakta -tyyppiset kirjat ja romaanit ovat hitusen taustalla. 


Laura Friman: Tauko - jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin 

Tämän kirjan taisin bongata joltain somesta, ja koska tällä hetkellä on äänikirjapalvelu käytössä, niin vaikutti mielenkiintoiselta alkaa kuunnella sitä. Saatoin odottaa kirjaa hieman erilaiseksi ja kesti tovi jos toinenkin, että pääsin kirjaan mukaan. Kirja on kirjoitettu sinänsä ihan hauskasti ja sitä lukee/kuuntelee mielellään, vaikka välillä saattoi olla tylsiäkin kohtia. Odotin kirjassa kyllä enemmän sitä, miten kirjoittaja olisi yhdistellyt olemassa olevia vaatteita tai jotain sen tyyppistä pohdintaa. Toki sitä nyt kirjan muodossa voi olla hankalakin kirjoittaa. Välillä tuntui nimittäin, että jotain jäi puuttumaan kirjasta. Voi olla omat ennakko-odotukset tai sitten jotain muuta. Kirjan loppu oli minusta pohdittava ja olikin mielenkiintoista huomata, kuinka kirjoittaja oli huomannut muutosta omassa toiminnassaan. Kirjassa sivutaan myös virkkaamista ja neulomista ja vähän pilke silmäkulmalla se onkin kirjoitettu ;) Saatan yhtyä jopa samoihin ajatuksiin ;) Vuoden vaateostolakko sopisi varmasti kyllä meille kaikille, mutta eihän kaiken tarvi olla niin ehdotonta. Monesti saattaa riittää, että jo miettii omaa ostokäyttäytymistä ja miettii hankintoja sekä käy säännöllisesti läpi omaa vaatekaappiaan. Tämän takia en oikeastaan ryhdy mihinkään vuoden langanostolakkoihin, sillä jos esimerkiksi olisin vuoden ostamatta, mutta ostaisin sen jälkeen senkin edestä niin hyöty - haitta olisi tasoissa tai miinuksella. Kukin tavallaan :) Lankojen ostamisessa kannatan enemmänkin suunnitelmallisuutta ja pohtimista sekä omien varastojen käyttämistä. Toki tämä kirja ei olisi ollut mahdollinen, jos kirjoittaja ei olisi ollut vuoden vaatteiden ostolakossa. Mutta hyvää pohdintaa, vaikka välillä (alussa) kirja oli ehkä hieman tylsähkö. Suosittelen kuitenkin kirjaa kaikille, joita kiellot ja lakot kiinnostavat.

Arvosana: 3/5

Eddie Jaku: Maailman onnellisin mies

Tästä kirjasta jää mieleen pari ihanaa ja yksinkertaista ajatusta, jotka toimivat aina. Kirja sopii hyvin mihin hetkeen tahansa. Kirja on hieman raaka ja siinä käsitellään todella raakoja asioita, mutta loppujen lopulta siinä palataan aina niihin elämän perusasioihin ja paljon uuttakin kirja voi antaa. Vaikka kirjassa toistettiin historiaa aika paljon, mutta en kokenut sitä huonoksi asiaksi vaan oli ihan mielenkiintoista kuunnella historian tapahtumia. (En ole yleensä kovin innoissaan historiaan liittyvistä tapahtumista). Suosittelen kirjaa kyllä ihan kaikille!

Arvosana: 4/5


Oskari Saari: Tänään olen elossa (Aki Hintsa - kuolevan miehen päiväkirja)

Kuuntelin Aki Hintsan ensimmäisen kirjan aikoinaan ja se oli aika mieletön. Tästä en jotenkin ensiksi syttynyt, mutta nyt marraskuussa tämä tuntui sopivalta ottaa kuunteluun. Ei niin hyvä kuin aikaisempi, mutta silti ihan kuunnelta ja hyvä! Eräänlainen elämäkerta tämä, vaikkakin kertoo viimeisistä kuukausista. Jollain tasolla kirja saattaa olla hieman tylsähkö, kun kyseessä kuitenkin päiväkirjamerkinnät, mutta päästessään niihin hieman syvemmälle, kirja antaa ajattelemisen aihetta. 

Arvosana: 3/5

Kari Hautamäki: Et sinä (vielä) kuole - Ensihoitajan tositarinoita ambulanssista

Jostain syystä olen aina ollut kiinnostanut lääketieteestä ja hoitotyöntekijöiden maailmasta, joten tämä kirja ei siinä mielessä ole yllätys. Oikeastaan aika selkeä valinta, kun sen näin. Marraskuussa tahdoin lukea ja kuunnella elämäntapa/fakta/hyvinvointi -kirjoja paljon ja tämä kirja menee siihen kategoriaan kuin veitsi voihin. Olen utelias luonne ja olikin hyvin mielenkiintoista kuunnella tätä kirjaa. Tämä saattaa olla kirjoitettu hieman kieli poskella, mutta kuitenkin totuuden nimissä. Tarinat ovat tietenkin muokattu niin, ettei niistä voi päätellä henkilöitä, mutta muuten ne olivat hyvin totuudenmukaisia. Välillä tarinat olivat kyllä todella surullisia ja jopa järkyttäviäkin. Mutta tuossa työssä näkee varmasti elämän karuimman puolen, enkä tiedä loppupelissä, olisiko itsestä siihen tunteiden puoleltakaan. Ehkä suosittelen kirjaa kaikille uteliaille luonteille, joita kiinnostaa ambulanssi- ja hoitotyön tarinat.

Arvosana: 3/5

Mikko Hyppönen: Internet

Mielenkiintoinen ja nostalginen kirja, ainakin kaikille 80 - 90 -luvulla syntyineille ja siellä eläneille. Kirja käy läpi koko Internetin vallankumouksen ja sen, kuinka se on muuttunut kolmessakymmenessä vuodessa. Aika hurja muutos, vaikka ei sitä läheskään joka päivä edes tajua. Ehkä enemmän 'pelottaa' se, kuinka se muuttuu seuraavassa kolmessakymmenessä vuodessa. Digitaalisuus on tietenkin suurimmassa osassa hyvä asia, mutta kun kaikki ihmiset eivät ajattele hyvän nimessä sitä. Tämä kirja oikeastaan sopii myös tähänkin hetkeen todella hyvin, sillä nytkin on aika kamalia, juttuja digitaalisuudesta. Ihan kaikkea digitaalisuutta ei pidä kyllä hyväksyä. Tottakai se hyödyttää elämää todella paljon, mutta internetillä on myös aina kääntöpuolensa. Tätä kirjaa suosittelisin oikeastaan ihan jokaiselle ihmiselle.

Arvosana: 4/5

Semmoisia kirjoja marraskuussa. Joulukuussa tulee vielä joulukoon kooste kirjoista, mutta ensi vuosi on taas kysymysmerkki. Mutta eiköhän näitä kirjavinkkejä täältä löydä edelleen ja kirjoja tulee kuunneltua ja luettua jonkin verran. 

Herättikö joku kirja mielenkiinnon? Oletko kuunnellut / lukenut näitä kirjoja tai jotain muita marraskuussa? Kerro oma kirjavinkkisi!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti