tiistai 8. maaliskuuta 2022

Arjen parhaat pienet hetket

 Ne pienet hetket, jolloin huomaa olevansa onnellinen.

Kuvassa olevan sukan ohje myynnissä Lankajengi verkkokaupassa lankajengi.fi

** Aamulla herääminen ennen muita ja hetken neulominen kaikessa hiljaisuudessa. Jostain syystä olen herännyt taas 6.xx ilman herätyskelloa tai muita herätyksiä ja lyhyt aamuneulominen on onnistunut pitkästä aikaa.

** Työpäivän aikana pieni neuletauko. Parvekkeellakin on jo lämmin ja siellä kohta voi neuloa ja  juoda iltapäiväkahvit.


Aurora -villasukkien ohje avajaistarjouksena Ravelryssä vielä 9.3 asti Ravelry (Ei tarvitse koodia, alennus näkyy kassalla)

** Uuden kirjan aloitus. Olen ollut aika monesta kirjasta innostunut viime aikoina ja hetken mielijohteesta aloin kuunnella myös yhtä romaania. Kieltämättä viime aikoina on tullut kuunneltua paljon fakta- ja asiapitoisia kirjoja joten romaanille on todellakin tarvetta. 

** Uusien neulemallien suunnittelu. Tuntuu, että koko ajan tulee uusia ideoita ja kun työstää yhtä ideaa niin keksii ainakin pari muuta lisäksi. Aika vain tuppaa olemaan rajattua :D

Mikä on sinun arjen paras pieni hetki? Ihanaa naistenpäivää kaikille ihanille! 

PS: Aurora-sukkien ohje nyt myös Lankajengissä: Lankajengiin . Sama alennus siellä tämän viikon sunnuntaihin asti. 

6 kommenttia:

  1. Löysin blogisi, kun tutkin juttuja Urban Knit -kirjasta. Kiva blogi sinulla. Hyvää naistenpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiva että löysit, tervetuloa! Samoin sinulle, vaikka naistenpäivä menikin jo :D

      Poista
  2. Aamun paras hetki koittaa, kun herää ja voi vain taapertaa miehekkeen työhuoneeseen aamuhalille <3

    Hyvää naistenpäivää, vaikka hieman myöhässä :) Ihania arjen hyviä hetkiä siulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No sekin on kyllä ihana aamun paras hetki! :)

      Poista
  3. Kivoja arjen hetkiä sinulla. Kuulostaa tosiaan siltä, että sinulla on nyt kova luomiskausi päällä! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinulle! :) Kieltämättä varmaan kevään draivia tai jotain. Toisaalta olen viime viikot neulonut Fazerjuttuja joten ehkä hetkeen (seuraavat varmaan menee toukokuulle tms) ei ole omia ohjeita tulossa. :)

      Poista