perjantai 17. kesäkuuta 2022

Sydänsukat jämälangoista

Sukkajumi. Tai pikemminkin sellainen yhden sukan syndrooma - päättelemättömyysjumi. Tällä hetkellä ei innosta jämälankasukat. Nämä sukat tulivat neulottua maaliskuussa, mutta vasta toukokuussa sain sukat pääteltyä. Tällaisia yksinäisiä sukkia on muutama muukin. Nämä eivät sinänsä olleet yksinäiset sukat, mutta päättelemättömät. 



Omien mallien suunnittelu verottaa kyllä ns. raitasukkien tai muiden jämälankasukkien neulomista. Pupuihin meni taannoin hyvin jämälankoja, niin en oikein "osaa" neuloa enää jämälankasukkia, kun niissä on iso päätteleminen. Tosin saattaahan se aikakin vaikuttaa ja kaikkea ei vaan ehdi :D Mutta sillä mennään, mikä inspiroi ja jos ne eivät ole sukat, niin sitten neulotaan muuta. Vaikka sitten keskikesällä lapasia :D 

Nämä neuloin jo keväällä ennen pupujen neulomista. Jokaisen sydänrivin neuloin eri värillä, mutta jalkaosaan en kuitenkaan halunnut enää sydämiä. Päädyin raitoihin samassa järjestyksessä kuin sydämet. Malli oli omasta päästä, vaikka en tietenkään tuota sydänkuviota itse keksinyt. Näitä neuloessa jostain syystä olin kyllästynyt vahvistettuun kantapäähän ja sellaista en neulonut näihin. Yleensä neulon aina vahvistetun kantapään. Koituuko se sitten kohtaloksi, niin sitä en tiedä, mutta en taida kyllä tällaista tavallista ei-vahvistettua kantapäätä enää neuloa. Näitä ei välttämättä uskalla antaa lahjaksi tuon vahvistamattomuuden takia, niin täytyy ottaa itse käyttöön. Lanka on kyllä ihan seiskaveikkaa, eli periaatteessa sukkien pitäisi kyllä kestääkin ihan hyvin käyttöä.

Jääkö sinulla sukkia päättelyjonoon?



4 kommenttia:

  1. Pyrin päättelemään aina kaikki tekeleeni ihan heti kun ne valmistuu;jopa sukka kerrallaan.Vaikkei se himohommaani olekaan .Muuten se jää jostain kumman syystä tekemättä.Minkä taakseen jättää sen edestään löytää :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäkin tein ennen näin mutta sitten se jostain syystä jäi. :D

      Poista
  2. Kaikkea ei tarvitse ehtiä. Tekee sen verran, kuin helposti ehtii ja huvittaa.
    Minulla on suunnitelmissa jämälankasukat ja ryhdyn niihin jossain vaiheessa. Päätteleminen ei ole kyllä muodostunut miksikään ongelmaksi. Kun sukka tms. on valmis, niin kyllä tekee mieli päätellä se saman tien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä olisi se ihannetilanne ja ennen olikin näin. Nyt jostain syystä näitä jää päättelyjonoon... :D No pikkuhiljaa, sukka kerrallaan päätellään sitten!

      Poista