sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Toukokuun kulutus: Suunnitteluinspistä ja sukkajumia

Toukokuussa suunnitteluinspis on jatkunut, mutta ollut kuitenkin tietynlainen sukkajumi. Pupuihin tuli käytettyä jämälankoja hyvin, mutta niiden jälkeen olen miettinyt jämälankojen neulomista muihin kuin sukkiin. Yritän aina käyttää niitä säännöllisesti, etteivät ne pääsisi kasvamaan liian suureksi kasaksi. Ennen käytin jämälankoja raitasukkiin ja muihin sukkiin, mutta ne eivät innosta tällä hetkellä yhtään. Toukokuussa ostin nettikirppikseltä muumilankoja omia malleja varten. Lisäksi pysähdys Novitan tehtaanmyymälän luona toi kotiin ruskeaa lankaa. Ehkä tulevaa Fazer -sukkalehteä silmällä pitäen? :D

Toukokuuta voisi kuvailla: pupuja, palmikoita, pitsiä, ja pantoja. 

Kulutus: 976 g

Ostot: 1100 g

Raha: n.82 €

En punninnut apupupuja ollenkaan, sillä en ensin jotenkin tajunnut ja sitten muistanut. Kun niitä täytti osittain tehdessä niin punnitseminen oli aika vaikeaa oikean lopputuloksen saamiseksi. Merkitsin kuitenkin yhden pupukulutuksen 50 g, jotta sai niistä merkittyä edes jotain. Toukokuussa tuli julkaistua kaksi ohjetta: lyhytvartiset sukat ja neulepanta. Toukokuussa on kuitenkin puuhailtu muiden ohjeiden parissa, ja niistä kuullaan pian. Testasin Kässäkirppu -nettikauppaa, jossa on siis nimensä mukaisesti käsityötarvikkeiden kirppis. Olisin toki voinut ostaa muumilangat myös kaupastakin, mutta kiva tukea pienyritystä ja toista neulojaa. Toinen lankajämä on toisen aarre! Suositus siis Kässäkirpulle, hyvin toimi ja langat olivat kuin uusia! Lankojen myymisestä siellä olen myös kuullut hyviä kokemuksia.

Toukokuussa valmistui apupupujen lisäksi (lasten) sukkia ja yhdet lapaset. Tuntuu edelleen hassulta neuloa toukokuussa lapasia, mutta koska sukat eivät inspiroineet yhtään, niin päädyin jämälankalapasiin.  Rahaa meni kirppislankoihin, pariin käsinvärjättyyn vyyhtiin, Novitan tehtaanmyymälään ja yksiin puikkoihin. Kulutus ei ihan ylttynyt ostoihin, mutta aika lähelle. Toukokuussa olevat keskeneräiset nähdään seuraavassa postauksessa.

Onko Kässäkirppu ( www.kassakirppu.fi ) sinulle tuttu? Miten sinun toukokuusi meni käsitöiden osalta?


2 kommenttia:

  1. Hyvä kun mainitsit tuon Kässäkirpun. Olen myynyt Torissa lankoja ym., mutta tuo on ihan varteenotettava myyntipaikka. Mahdollisesti testaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ostajan näkökulmasta vaikuttaa ainakin ihan hyvältä. :)

      Poista