sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Neulesuunnittelukurssin tulos: tuubihuivi

Touko-kesäkuussa aloitin ja suoritin neulesuunnittelukurssin ja siinä suunniteltiin tuubimuotoinen työ. Työn etenemistä hieman haittasi 3 mm pyöröpuikkojen saatavuus. En nimittäin löytänyt sellaisia lähes mistään. Loppujen lopuksi tilasin sellaiset Kärkkäiseltä. Kurssi oli minusta hyvä ja antoisa. Se antaa varmasti 'tavalliselle neulojalle' paljon uutta tietoa. Hyvää on myös se, että videoita ja muuta voi katsoa moneen kertaan ja itsekin aion opiskella vielä tarkemmin mm. sarjottamisen. Kaikki, missä on vähän enemmän matematiikkaa, ei ole juttuni :D Siksi ne asiat vaativat itsellä enemmän opiskelua.


Halusin suunnitella ensin jonkin 'harjoitustyön' ja sen jälkeen enemmän. Toisin sanoen harjoitustyö on itseäni varten, eikä siitä tule ohjetta, mutta tämän jälkeen voin suunnitella vastaavanlaisia ohjeita, jos fiilis on kohdallaan. Mietin pitkään, että mitä kuviota tai neuletta suunnittelen. Päädyin lopulta helppoon kukkakuvioon, joka on varmaan lähes kaikille neulojille tuttu. Eikä ihme, kuvio on minusta kaunis ja sen oppii nopeasti. Lankana käytin omista varastoista löytynyttä Adlibriksen Baby merini lankaa. Resorissa puikot oli 2,5 ja muuten työssä 3 puikot. 

Neuleiden maailma on mielenkiintoinen ja aina riittää opittavaa. Mutta tekemällä oppii. Neulefestareilla oli käsittääkseni myös kotimaisten neulesuunnittelijoiden vetämiä suunnittelukursseja. Ne olisivat kyllä olleet mielenkiintoisia ja voi, kun niitä tulisi verkkokursseina. Saattaisin osallistua. 

Oletko osallistunut neulesuunnittelukursseille tai muille neulekursseille? Minkä neulomistekniikan sinä haluaisit oppia? 

4 kommenttia:

  1. Kaunis kauluri ja kivan puhdas harmaa väri. Minä haluaisin osallistua kirjoneulekurssille, kun en näemmä omin voimin opi. En vaan ole sellaista nähnyt missään, enkä etäkursseista välitä. No, ehkä joskus sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, väri on myös aavistukseen lilaan päin, mutta voi olla että kuva vääristää totuutta. Kirjoneulekursseja luulisi ainakin olevan tulossa joskus, varmasti kysyntää olisi. Arvelen, että Sari Nordlundilla on myös tulossa jossain vaiheessa neulekursseja.

      Poista
  2. Kaunis tuubihuivi. Tuli mieleeni vähän paksummasta langasta jossain vaiheessa tekemäni, jonka toteutin vähän saman tyyppisesti :) Neulesuunnittelukurssi olisi tosi mielenkiintoinen käydä. Pitääkin katsoa, josko jostain löytyisi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näissä on just hyvä puoli se että voi toteuttaa millä langan paksuudella tahansa. Ainakin voin suositella tätä Käsityökekkereiden kurssia, tosin se on verkkokurssina.

      Poista