sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Fazer x Novita II: Pätkis I

Kolmantena lehdestä valmistui Pätkis-sukat. Myönnän, että aikoinaan hahmottelin ideaa myös pätkissukista, mutta enpä olisi keksinyt tällaisia. Enpä oikeastaan keksinyt mitään kunnollista ja järkevää pätkis-ideaa. Nämä ovat helpot, yksinkertaiset ja oiva lahja pätkiksen kanssa. Oma ideointi pätkiksien kanssa oikeastaan tyssäsi aina siihen vauvan pätkis-haalariin, joka vilahtelee aina joka paikassa. Kun jostain tulee tietty asia mieleen, niin ei saa sitten mitään muuta ideoitua. Se pätkis-haalari / unipussi on kyllä syötävän suloinen. <3

Nämä muistuttavat hieman sitä ensimmäistä Domino-sukkaa, jonka tein, mutta ovat paljon helpommat. Hieman tarkkana täytyy olla, mutta onnistuu hyvin ilman koko ajan ohjeen tuijottamista. Näissä helposti saattaa silmukat mennä vikaan, mutta onneksi ei ole liian tarkkaa seurattavaa. Nämäkin olisi muissa väreissä aika kivat, mutta jostain syystä olen mennyt aika lehden värien mukaan. 

Tässäpä on sitten kaikki tähän mennessä valmistuneet neuletyöt toisesta Fazer-lehdestä, yksi malli on kesken, enkä sitä ole ehtinyt edes edistämään. Monesti lehti on käynyt käsissä ja olen miettinyt vielä yhden työn aloittamista sieltä, ja kerran jo päätinkin. Sinä hetkenä päädyin kuitenkin tekemään keskeneräisiä ja yksinäisiä sukkia valmiiksi. Ehkäpä vielä yhdet lehdestä päätyy puikoille. Ne menee todennäköisesti ohjeen mukaan, mutta siitä edespäin taidan soveltaa aina jollain tavalla, jos päädyn vielä neulomaan lehdestä. Nimittäin lehdessä on paljon ihania malleja, mutta osa on aika vaikeita, ja olen katsonut niitä soveltavalla silmällä. :D Mieli tekee neuloa niitä, mutta vähän helpomman kaavan kautta. 

Joku oli muuten instagramissa ottanut asiakseen neuloa näitä karkki- ja suklaasukkia loppuvuoden hyväntekeväisyyksiin ja laittaa aina kyseisen karkin / herkun sukkien kaveriksi mukaan. Ihana idea ja voi olla, että varastan sen. Jokin näistä kaikista pareista varmasti joutaa myös lahjoitettavaksi.

Mutta tässä taasen yksi helppo kirjoneulemalli kirjoneulealoittelijoille. Sukat ovat myös oivan pituiset. 

Oletko suunnitellut Pätkis-sukkien neulomista Fazer-lehdestä? Tällä viikolla katselin myös sitä toista Pätkis-sukkamallia, mutta en vielä aloittanut sitä(kään). Siinä on kyllä aika pitkiä langanjuoksuja.

2 kommenttia:

  1. Piti oikein ottaa kyseinen lehti esiin ja katsoa tuota mallia, noin niin kuin kirjoneuleharjoitteluna. Tuli mieleen, että jos olisi vaalean lilaa 7-veikkaa, voisi tuota ohjetta toteuttaa Lontoon rae -tyylisenä (ja karkkipussi mukaan lahjaksi). Vaaleaa marjapuuron väristä onkin varastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nämä olisi kauniita myös muun värisinä! Itsellä aina täytyy olla kyllä tarkkana tällaisissa missä koko ajan on vaihtuu väri mutta niihin kun keksii muistisäännöt ja keinot niin etenee nopeastikin.

      Poista