tiistai 19. syyskuuta 2023

Neuleohje: Ghostie kummitussukat lapselle

Nämä sukat neuloin ja suunnittelin viime syksynä. Silloin ei ollut tarkoitusta tehdä näistä ohjetta, koska neuloin ne ihan omaksi iloksi. Jossain vaiheessa elokuussa tuli sitten tunne näiden ohjeen julkaisemisesta ja koska se oli merkki ohjeen julkaisemiseen, niin päätin julkaista näiden ohjeen. Ihan helpolla ei selvitty, koska en enää löytänyt muistiinpanoja mistään. Mutta nämähän ovat vain hidasteita, eivätkä esteitä, joten tuumasta toimeen ja ohjetta kirjoittamaan. Nimi tuli näille Instagramin gallupin kautta ja olen siihen ihan tyytyväinen.


Näissä sukissa on yksi koko (noin 30/31), mutta koska jalkaosa on raidallinen niin sitä voi neuloa lapsen jalan koon mukaan eli antaa hyvin myöden muutaman koon tuon mainitun koon ympäriltä. Pyrin kyllä yleensä tekemään ohjeeseen useamman koon, mutta näissä tuo kaavio ei antanut myöden yhtään lisäystä tai pienennystä, joten siksi näin. Ohje sopii kaiken tasoisille neulojille, mutta aloittelijan kannattaa varata aikaa varren neulomiseen ja muistaa sitoa langanjuoksuat. Muutamia pidempiä langanjuoksuja on varressa. Jalkaosa puolestaan menee helposti, kun ei tarvitse muuta kuin neuloa raitoja. :)

Ohje löytyy

Ravelrystä

Verkkokaupasta

Lankajengistä

Nämä menisi aika hyvin lapselle Halloween juhliin tai vastaaviin. Vaikka en niin paljon pidäkään siitä, että amerikan perinteet rantautuvat Suomeen, mutta lasten kanssa on kiva juhlia näitä juhlia. Joten, Ghostie-sukat ovat juuri nyt oikein ajankohtaiset. Ne ehtii neuloa hyvin lokakuulle.

Mitä pidät? Muistuttaako sukat Halloweenia?

Ja hei, nyt on hyvä hetki muistuttaa ensi viikolla alkavasta Kettu-sukkien yhteisneulonnasta. Tule mukaan! Neulotaan yhdessä kettumaiset sukat. Ohjeessa on lasten ja aikuisen koko (kaksi kokoa varteen). Osiot tulevat tänne blogiin kokonaisuudessaan. 

6 kommenttia:

  1. No Halloweenhan niistä tuli heti mieleen :D Kivat sukat lapsille, ja miksei aikuisillekin :)

    VastaaPoista
  2. Hauskat sukat. Jos tekee vähän laihempia kummituksia niin niistä tulee hattivatit.

    VastaaPoista
  3. Nämä ovat kyllä vekkulit ja hetihän näistä tulee mieleen Halloween! Itsekään en ole niin innostunut kaikista näistä rapakon takaa tulevista jutuista, mutta lastenjuhlina näitä on meilläkin juhlittu. Ensimmäinen ”karkki tai kepponen” ovenavaus aikoinaan jäi silti mieleen, kun en yhtään ollut varautunut tällaiseen😅😅t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No varmasti kiva ja yllättävä muisto kun muistat vielä sen vuosien takaa :)

      Poista