tiistai 27. elokuuta 2024

Jämälankasukkia

Oon jo pidempään halunnut eroon ihan pienistä muumilankajämistä. Siis sellaisista ehkä about parin kolmen metrin mittaisista tai pidemmistä ja/tai lyhyemmistäkin jämistä. Ne piti neuloa pieniin lasten sukkiin raidoiksi tai jotenkin muuten. Leikittelin ja neuloin sukat erilaisiksi. Lisäksi piti ottaa pieniä Freija yarnin jämiä mukaan, jotta sai enemmän raitoja ja kärjen tuohon toiseen sukkaan, kun keltainen loppui.


Näin loppukesästä mieleen tulee aina neulehyväntekeväisyyskeräykset, sillä onhan syksy vähän niiden kulta-aikaa. Taidan tänäkin vuonna laittaa suurimman osan Lankavan keräykseen (toivottavasti se on tulossa), sillä on jotenkin helpompaa lähettää yksi isompi paketti yhteen keräykseen kuin monia pieniä pieniin keräyksiin. Saattaa toki olla että johonkin muuhunkin tulee lähetettyä, mutta suurin osa taitaa mennä Lankavan keräykseen. Lankavan keräys on minusta siksikin hyvä, että sinne voi laittaa myös lapaset ja pipot ja käy erilaiset koot. 

Toki olisi myös kiva sellainen keräys, jonne voisi viedä eikä tarvitsisi postittaa mihinkään. Asunnottomien keräykseen en oikein voi osallistua, sillä suurin osa näistä on lasten sukkia, ja sinne suositaan vähän erilaisempia kokoja, joita ei oikein ole itsellä. 

Lisäksi neuloin pieniä sukkia vastasyntyneille, kun oli sopivia merinolankoja. Neuloin nämä sukat Dropsin baby merino langasta tai Adlibriksen jostain poistuneesta 100 % merinolangasta. Aina joskus näkee kun FB:n neulontaryhmissä kysellään, mistä neulot vastasyntyneen sukat. Neulon niitä juurikin näistä edellämainituista langoista, joita löytyy yleensä kotoa. Vieläkin on pari kerää. Vastasyntyneen sukat painavat ehkä noin 20 g niin yhdestä kerästä saa mahdollisesti kahdet sukat. Nämä sukat menivät Neulomuksia sydämestä ryhmän keräykseen. Näihin sukkiin tein muuten sellaisen pika-ohjeen reelsinä Instagramin puolella jossain vaiheessa kesällä. Se löytyy @sweetsandsocks Instagramin-tilin takaa ja kun selaa feediä alemmas. 

Onko sinulla jokin suosikki neulehyväntekeväisyyskeräys? 

2 kommenttia:

  1. Kyllä Lankavan keräys järjestetään tänäkin vuonna. Siitä on ilmoitus Lankavan uudessa luettelossa. Vaaka ry ja Hope ovat mielestäni toimineet (myös) pääkaupunkiseudulla. Olen joskus vienyt neuleita Pitäjänmäelle, mutta en ole varma kumpi noista se oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, ihan mahtavaa että se järjestetään, en ole lukenut luetteloa niin en tiennytkään. Hope on ainakin Pitäjänmäellä, sinne olen vienyt vaatteita, mutta en ole ollut varma, ottavatko villasukkia.

      Poista