tiistai 30. maaliskuuta 2021

Maaliskuun kirjavinkit: Ihania, positiivisia kirjoja + nappaa tästä kirjavinkit pääsiäiseksi!

Nyt on luvassa paljon kirjavinkkejä, sillä olen ollut aika innostunut monista kirjoista tässä kuussa. Tänä vuonna maaliskuu on ollut jokseenkin raskas, mikä on tarkoittanut, että olen hakeutunut positiivisten kirjojen äärelle. Luin/kuuntelin todella monia hyviä kirjoja, ja mietin jo, että pitäisikö tämä postaus jakaa vaikka kahteen. Mutta luvassa on siis kilometripostaus täynnä kirjavinkkejä! 6 kirjaa tuli luettua/kuunneltua ja nämä kaikki olivat todella hyviä!


Miika Nousiainen: Pintaremontti

Tämäkin kirja oli jo pidempään lukulistalla, kunnes vain eräänä helmikuisena päivänä aloitin sen. Kyllästyin lähes kaikkiin muihin kirjoihin, mitä olin aloittanut ja päätin aloittaa tämän kirjan. Odotin paljon kirjalta, sillä jostain olin saanut mielikuvan, että se olisi hyvä ja paras kirja ikinä. Voipi olla, että odotusten takia kirja jäi vähän ailahtelemaan mieleen. En oikein osaa sanoa, että onko kirja paras vai ei. Kirjassa on huumoria, suoraa puhetta, surua, ja varmasti joku löytää kirjasta myös samankaltaisuutta. Minulle jäi vähän epäselväksi kirjan henkilöt tai lähinnä niistä kertominen. Puolivälissä tai sen jälkeen pääsin vasta jyvälle, että kuka kukin on. Voi tosin olla, että se johtui siitä, että kirjan alussa kuuntelin muitakin kirjoja samanaikaisesti. En voi sinänsä samaistua kirjaan, jossa päähenkilömies haluaa perheen, eikä ole löytänyt sopivaa naista, mutta voin samaistua tiettyihin juttuihin kirjassa. Huomasin, kuinka nauroin tietyille huumorikohdille. Kirjasta ei puutu huumoria, mutta kirjassa on myös tiettyä melankolisuutta ja se hieman laski pisteitä. Kirja alkoi hautajaisilla ja se ei jotenkin tuntunut kivalta alulta. Varsinkaan tällaisena aikana, mutta onneksi alun melankolisuus jäi taakse nopeasti ja huumori löysi myös paikkansa. Kirjan alkua ja loppua yhdisti aasinsilta ja lopussa vasta oikeastaan ymmärsi tuon hautajaisaloituksen. Kirjaa luki/kuunteli ihan mielellään ja puolivälin jälkeen kuuntelin kirjan lähes parissa päivässä loppuun asti. Kirja on tietynlainen kuvaus nykyhetken Suomesta (miinus koronakriisi), deittailusta, sen oikean löytymisestä, perheistä ja ihmissuhteista. Kirjalle kannattaa toki antaa mahdollisuus, sillä se paranee loppua kohden.

Arvosana: 3/5

Sara Parikka: Itse tehty

Tämä on varmasti se vuoden odotetuin kirja ja eikä suotta. Viime aikoina on kyllä todella paljon tullut työelämään liittyviä kirjoja, ja itse olen lukenut / kuunnellut niitä aika paljonkin. Tämän halusin myös ehdottomasti lukea/kuunnella. Minusta on aina kiva lukea ihmisten elämäkertoja ja työhistorioita. Kirjassa oli paljon tuttua juttua itselleni ja ehkäpä tästä kirjasta saa enemmän irti, jos on nuorempi. Tykkäsin kirjasta paljon, ja kirjassa on ihan konkreettisia vinkkejä mm. tehokkaaseen työmoodiin, kuinka saavuttaa omannäköinen työ ja moniin muihin asioihin. Kuuntelin kirjan ja ai, että, kun tykkään, kun kirjailija itse lukee kirjan. <3 Siitä todella iso plussa Saralle! Fyysisessa kirjaversiossa on ilmeisesti jotain erilaista, mitä äänikirjaversiossa ei ole. Itse kuuntelin kirjan parissa päivässä, mutta voisin ihan yhtä hyvin lukeakin kirjan! Suosittelen kirjaa kaikille, joilla se unelma-ammatti puuttuu tai haluaisi jotain muutosta omaan työelämään. 

Arvosana: 3/5

Petter A. Stordalen: Vihdoinkin maanantai! 10 ohjetta uljaaseen arkeen ja tavoitteiden saavuttamiseen

Tämän kirjan bongasin äänikirjapalvelun valikoimista maanantaina, jolloin toivoin, että olisi jo tiistai. Nimestä huolimatta kirja ei keskity, miten selätät maanantain vaan antaa vinkkejä tavoitteiden saavuttamiseen. Kirja ei ole myöskään mikään pinnallinen vaan todella syvällinen. Ai, että, miten pidänkään näistä syvällisistä kirjoista, kun niistä saa niin paljon ajateltavaa <3 Tämä kirja antoi pohdittavaa enemmän kuin mikään kirja sinä hetkenä juuri näiden syvällisten juttujen ansiosta. Sanat eivät oikein anna oikeutta tälle kirjalle ja en oikein osaa ylistää tätä kirjaa. Sanon vain sen, että lue tai kuuntele tämä kirja! Saat paljon ajateltavaa. Kirja on enemmän kuin pelkkä perinteinen näin saavutat tavoitteesi kirja ja annankin vihjeen, että keskity kirjaan kunnolla. Näin saat siitä enemmän irti! 

Arvosana: 4/5


Lotta Backlund: Sano kyllä!

Maaliskuu on ollut kyllä aikamoisten self help -kirjojen kuukausi, sillä sain vielä siihen liittyvän yhden kirjan luetuksi. Ehkä parhaiten tästä kuukaudesta ja ajasta selviää, kun lukee / kuuntelee positiivisia kirjoja. Ja tämä on kyllä yksi positiivisista kirjoista kautta aikojen! Itse kaipasin just tällaista "tee jotain, älä mieti" -kirjaa tähän hetkeen. Kirjassa oli myös hyvät "mitä tästä luvusta piti oppia" -kertauskohdat lopussa. Käytännössä lopussa toistettiin lyhyesti ja ytimekkäästi osion tärkeät sanomat. Lotan ääni on myös erittäin sopiva kirjaan ja jo äänenkin perusteella tuli oikein reipas vaikutelma kirjasta :D Sanon tämä joka ikinen kerta, mutta se vain on niiiiiiin parasta, kun kirjailija lukee itse kirjan.  Eihän se tietenkään ole aina mahdollista, mutta arvostan kyllä! Vaikka ulkopuolinen maailma on tällä hetkellä hyvinkin epävarma ja synkähkö, mutta positiivisilla kirjoilla on ihan valtavan suuri vaikutus mieleen ja hyvinvointiin! Siinä samalla saa myös ajatukset pois niistä ikävistä asioista, mitä ikinä ne sitten ovatkaan! Suosittelen kirjaa oikeastaan aivan kaikille, mutta erityisesti ihmisille, jotka ovat joskus ajatelleet jotain, mutta eivät ole saanut aikaiseksi tehdä sitä. Oli se sitten tupakoinnin lopetus, painon pudotus, alan vaihto, tai mitä ikinä!

Arvosana: 5/5

Sanna Kiiski: Tinderpäiväkirja 2 - miesten puolella

Kuuntelin viime vuoden puolella tämän kirjan ensimmäisen version ja se oli aivan hulvaton! Odotin tältäkin kirjalta paljon varmaankin juuri tuon ykkösosion takia. Jollain tasolla tähän kirjaan kesti hieman enemmän päästä mukaan, mutta kun kun kelkkaan oli päässyt, niin kirja oli ihan lähes hyvä kuin ensimmäinenkin versio. Tässäkään kirjassa ei voi kuin välillä pyöritellä silmiä tämän päivän Tinderkulttuurille. Ja välillä jotkut asiat ovat kyllä aika yök, mutta onneksi niitä ei ole paljon. Monessa kohtaa olin nimittäin, että mitä hittoa :D Jos tästä tehtäisiin leffa, niin se voisi olla hulvaton komedia :D Kirja sopi tähän hetkeen juuri täydellisesti eli jos haluat saada jotain muuta ajateltavaa kuin ikuiset negatiiviset uutiset, niin tartu tähän kirjaan!

Arvosana: 3/5

Saku Tuominen: Hyvä elämä - lyhyt oppimäärä

Tämä kirja menee kevyenä ja nopeana lukemisena, kun kaipaat jotain positiivista muistutusta elämään. Nappasin vinkin tästä kirjasta jostain podcastista, missä se mainittiin ohimennen. Kirja on todellakin lyhyt oppimäärä, sillä sen kuuntelee alle tunnissa, jos kirjan nopeus on enemmän kuin 1. Kirja muistuttaa meitä elämän tärkeimmistä asioista, ja onkin aika osuva kirja tähän tilanteeseen. Kirjassa on Sakun tuttua pohdintaa perusasioista. Olen lukenut muutaman muunkin Sakun kirjan, mutta tämä ei jostain syystä iskenyt niin hyvin kuin muut. Voi olla, että kirjan asia on jo tuttua muista kirjoista tai voi olla jokin muukin syy. Kirja on kuitenkin hyvä sellainen pieni muistuttajakirja ja eipä siinä mitään menetä, vaikka lukee kirjan muiden samantapaisten kirjojen ohella. Tämän kirjan voi kuunnella, vaikka päivän juoksulenkin ohella!

Arvosana: 3/5

Huhtikuulta odotan lisää positiivisia kirjoja ja sitä, että saan konkreettisesti luettua pari kirjaa. Vielä on pari päivää jäljellä maaliskuuta, mutta ajattelin jo nyt laittaa nämä kirjavinkit tulemaan. Nappaa tästä pääsiäiseksi kirjavinkit!

Mitä sinä luit maaliskuussa? Kerro oma kirjavinkkisi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti