sunnuntai 1. elokuuta 2021

Kirjavinkit: Heinäkuun lempeät kirjat

Heinäkuussa tuli luettua ja kuunneltua pitkästä aikaa ihania ja lempeitä kirjoja. Sellaisia kirjoja, jotka sopivat kepeään kesäpäivään vailla huolen häivää. Vaikka rikosaiheisista kirjoista tykkäänkin, mutta välissä on kuunneltava myös hempeitä chick lit -kirjoja. Heinäkuussa tuli lisäksi luettua yksi kirja, joka olikin jo jonkin aikaa odotellut lukemista.


Andrew Morton: Meghan - prinsessa Hollywoodista

Kirja, jonka luin pitkästä aikaa. Keväällä, kun lööpit pursuilivat Meghan ja Harry uutisia, niin päätin lainata kirjastosta tämän kirjan. Tuli tunne, että halusin tietää enemmän Meghanista. Ja siihen kirja on oiva tietopaketti! Pitkästä aikaa oli kiva lukea kirjaa, vaikka siihen meni se reilut 3 kk. Kirja ei ota kantaa mihinkään lööppeihin ja on todella hyvin kirjoitettu. Kirja on neutraali ja antaa kivan kuvan Meghanin elämästä tähän asti tai oikeastaan lapsiin asti. Tykkään elämäkerroista ja tämä oli juuri sellaista mukavaa ja mielenkiintoista luettavaa. Suosittelen kaikille, vaikka et olisikaan mikään kuninkaallisten fani.

Arvosana: 3/5

Sophie Kinsella: Tavataanko oikeasti?

Kun näin tämän kirjan äänikirjapalvelussa, niin saman tien se siirtyi lukulistalle ja kuunteluun. Olin jo pidempään kaivannut kepeitä kirjoja, niiden kaikkien rikoskirjojen jälkeen, ja tämä tuntui just sopivalta heinäkuulle.  Olen aina tykännyt Kinsellan kirjoista, mutta tämä vaikuttaa hauskemmalta kuin aikaisemmat. En tosin edes muista, milloin viimeksi olen lukenut Kinsellan kirjaa, mutta ainakin tämä on hauskempi ja parempi kuin se edellinen, jonka luin/kuuntelin. Kuuntelin kirjan lähes yhteen putkeen, tarkoittaen siis, etten samalla oikein kuunnellut mitään muita kirjoja. Koukuttava kirja, ja ainakin itse halusin tietää, kuinka kirjan pariskunnalle käy. En spoilaa juonikuviota enempää, mutta kirjasta ei puutu yllättäviä tilanteita. Voi olla, että osittain kirja on ennalta-arvattu, mutta yllätyksiäkin piisaa. Ja hauskuutta! Ehkä sen verran spoilaan, että loppu on happy end kaikkien mutkien kautta.

Arvosana: 4/5

Saku Tuominen: Luova järkevyys - arkisen luovuuden ylistys 

Olin kaivannut Saku Tuomisen kirjoja ja aloittanutkin tämän jo aiemmin. Päätin saattaa loppuun tämän kirjan nyt. Kirja on kiva ja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Saku Tuomisen kirjat ovat oikeastaan aika filosofisia ja pohdittavia ja niitä täytyy lukea ja kuunnella ajatuksen kanssa. Siten niistä saa enemmän irti. Kirjat eivät ole siis mitään kevyttä ajanvietettä vaan ihan asiapitoisia. Eniten näistä saa irti juurikin silloin, kun lukee tai kuuntelee ajatuksen kanssa. Tuomisen kirjat ovat tiiviitä ja täyttä asiaa joka lause, joten kirjan pituudella niitä ei ole pilattu, onneksi. 

Arvosana: 4/5

Ilkka Koppelomäki: Saa mitä haluat

Jostain syystä säästelin tätä kirjaa. Vähän sama kuin langoissakin. Säästelen aina kivoja keriä. Tämä kirja on niin hyvä, että halusin säästellä sitä, etten kuunnellut kovin nopeasti :D Hassua! Aloitin tämänkin varmaan keväällä. Kirja on niin hyvä, että tulen lukemaan tai kuuntelemaan sitä uudelleenkin. Jos sinä kaipaat juuri sellaista itsensä kehittämisen kirjaa tähän hetkeen, niin valitse tämä. Tällaisia kirjoja on todella paljon, mutta harva niistä yltää tähän tasolle. Toinen taitaa olla Vappu Pimiän kirja, mikä on yltänyt. Tämä kirja on erilainen kuin muut vastaavat kirjat. Sain niin paljon positiivista energiaa ja hyvää fiilistä tästä, että tiedän, että tulen vielä uudelleenkin palaamaan kirjaan. Kirja taitaa sopia just hyvin tämänhetkiseen maailmantilanteeseen. Jos asiat alkavat painaa mieltä liikaa, niin valitse tämä kirja ja uppoudu omiin haaveisiin ja unelmiin!

Arvosana: 5/5

Tällä viikolla otin myös käyttöön helmet -kirjastojen oman äänikirjapalvelun ja sieltäkin aion kuunnella kirjoja tulevaisuudessa. Vielä en ole kovin sinut tuon kirjaston sovelluksen kanssa, mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa. Yksi kirja sieltä on jo kuuntelussa ja yksi on varauksessa. Kirjavinkkejä luvassa siis jatkossakin!

Oliko näistä kirjoista sinulle jokin kirja tuttu? Kerro oma kirjavinkkisi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti