sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Syyskuun kulutus: Punaista lankaa yllinkyllin

Elämää ei voi ennustaa eikä myös langan ostoja :D En ole yleensä ollut kovin jouluihminen, ainakaan syyskuussa, mutta sain jo erään idean, johon piti sitten tilata punaista lankaa. Joulun punaista lankaa ei ollut omissa varastoissa ja päätin hyödyntää hieman sekä Lankamaailman että Dropsin aleita. Lankamaailmasta tuli tilattua punaista Janne -lankaa ja Dropsilta merinolankaa. Näillä näkymin suunnitelmat etenevät merinolangalla. 


Ostetut langat: 1150 g

Kulutetut langat: 557 g

Vielä mennään vanhan vaa'an kanssa. Koska se vaaka näyttää kuitenkin suht oikeita lukuja, niin en ole vielä hankkinut uutta. Saa olla kyllä tarkkana, että lukemat ovat oikein. Onneksi sentään jonkin verran tiedän, kuinka paljon yksi sukkapari painaa, niin osaa ehkä havahtua, jos vaaka näyttääkin väärin. Pieniä grammojen heittoja näissä nyt voi olla, mutta sille ei voi nyt mitään. :D

Syyskuussa valmistuneeksi tuli myös ihkaekat lapaset, jotka olenkin jo esitellyt täällä. Muut valmistuneet ovatkin erinäisiä sukkia, kauluri ja secret project. Syyskuussa oli myös mielessä erinäiset hyväntekeväisyyskohteet. Tykkään neuloa ennakkoon määrätyille kohteille ja päätin, että neulon ekaluokkalaisille 10 kpl sukkia. Tämä projekti nyt kestää varmaan useamman kuukauden, mutta aina silloin tällöin saatan neuloa parin jos toisenkin. Lisäksi tähän saa upotettua hyvin pieniä jämälankojakin esimerkiksi raitoihin. Muutama pari tuli jo neulottua. Vauvat, lapset ja nuoret ansaitsee kaiken hyvän <3 Arabia x Novita -lehdestä on tullut myös neulottua kaksi sukkaparia ja ne tulevat piakkoin bloginkin puolelle.

Mitä sinä neuloit syyskuussa mieluiten? Vai veivätkö muut kiireet ja arki neulomisajan?

4 kommenttia:

  1. Punainen lanka on sellaista, jota ostan äidilleni tuleviin töihin, koska se on hänen lempivärinsä. :)
    En ymmärrä, mihin oma aikani menee, kun mitään valmista ei tule. Tai no, ei kai mikään valmistu, kun koko ajan purkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla harvemmin on sellaista joulunpunaista lankaa vaikka punaisen muita sävyjä löytyy. No välillä se on purettava jos tuntuu siltä!

      Poista
  2. Työkiireet ovat onnistuneesti taas neuleajan tiellä. Onneksi tämä viikko on ollut lapsettoman syyslomaa, joten villasukkia on saanut edistettyä.

    Kuulin, että tuossa Arabia x Novita-lehdessä olisi ollut virheitä kaavioissa (taittovaiheessa syntyneitä). Onko sellaisia tullut vastaan?
    En itse ostanut kyseistä lehteä, arvelin hyötykäyttää kirjaston versiota - eikä siihenkään ole enää jonossa kuin 9 immeistä ennen miuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olet ehtinyt neuloa! :) Juu, valitettavasti siellä on aika paljon virheitä, mikä on todella harmillista. Ja on tullut vastaan, mutta vahingosta oppineena kannattaa katsoa ne mallit, joissa virheet on. Novitan sivuilla on se virheiden korjausliite. Nyt lokakuun aikana julkaisen parit sukat jotka tuli tehtyä jo lehdestä!

      Poista