sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Vauvan sukat, Pumpulisukat

Toivottavasti ette ole kyllästyneet vauvan tai pienten lasten sukkien ohjeisiin, sillä vinkkaan vielä yhden kivan ohjeen. Olen kyllä maininnut tämän täällä aiemmin, mutta ajattelin esitellä tarkemmin nämä sukat. Ohje on ilmainen ja löytyy ravelrystä täältä.. Vaikka ohje on kirjoitettu magic loop -tekniikalle, se on helppo tehdä myös sukkapuikoilla. Itsekin neuloin nämä sukkapuikoilla. Vaatii se pienen hetken miettimisen ja olla lukematta ohjetta, mutta onnistuu kuitenkin. Lähinnä siksi ei kannata katsoa ohjetta, ettei mene sekaisin magic loop -tekniikasta. Mallikuvio on helppo ja plussaa toki, ettei palmikkopuikkoa tarvita.


Mä taisin kyllä ottaa hieman väärän langan näihin, mutta seuraavan parin teen ohjeen mukaisella. Tai itse asiassa mietin Novitan Nalle -lankaa näihin. Silläkin voisi tulla ihan hyvä. Ohjeessa oli muistaakseni kolme kokoa ja tein sen koon, jossa aloituksessa on 40 s. Jalkaosasta tuli hitusen liian pitkä, mutta eipä se haittaa, kun käyttäjä löytyy varmasti. Nämä menivät Novitan villasukkahyväntekeväisyyteen.

Olen kyllä innostunut neulomaan uusilla ohjeilla, vaikka aina se ei ole ollut näin. Jostain syystä välillä takkuaa tuijottaa ohjetta, mutta näissä sitä ei tarvinnut katsoa koko aikaa. Mallikerta on tosi helppo.

Meinaatko kokeilla ohjetta, kun seuraavan kerran neulot vauvan sukkia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti