lauantai 6. marraskuuta 2021

3 x vauvan/pienen lapsen villasukat

Muutama viikko sitten Novita julkisti lasten villasukkahyväntekeväisyyskohteen ja sen jälkeen aloin etsiä kaikkia kivoja vauvan villasukkamalleja, sillä olihan tähänkin hyväntekeväisyyteen osallistuttava! <3 :D Hassua tässä julkaisussa oli se, että juuri sinä päivänä olin saanut pakattua muutamia lasten villasukkia toiseen jouluhyväntekeväisyyteen. Eli eihän siinä auttanut muuta kuin etsiä niitä kivoja villasukkamalleja, jotta muutamat ehtii vielä neuloa uuteenkin keräykseen. Ajattelin nyt täälläkin vinkata kolme kivaa vauvan / pienten lasten villasukkamallia. (Miksiköhän muuten ensin ajattelin että on neulottava vauvan villasukkia? :D  Sillä keräykseen käy tietenkin myös lasten villasukat)


** Pumpulivillasukat, ilmaisohje Ravelrystä

** Pitsivillasukkamalli

** Perus vauvan villasukat, resori käännettynä Novitan ohje

Lisäksi vielä vinkkaan oman Kukkaisat mallin, josta löytyy siis myös lasten koko. Ohje on ilmainen ja saatavilla Ravelrystä. Tästä siis ohjeeseen: Kukkaisat vauvan villasukat

Kuvassa näkyvä malli on tuo pitsivillasukkamalli. Löysin sen googlen avulla ja sillä mallilla on neulottu jo useat parit. Mun instan kohokohdista löytyy siihen ohje. (Toki myös googlen kautta. ) Ei ole siis minun keksimä ohje, löysin sen itsekin googlen kautta, mutta en osaa sanoa, kenen ohje se on alkuperältään. Lisäksi siihen on mennyt tovi jos toinenkin, kun olen etsinyt sitä googlella, niin päätin sen myös kirjoittaa muistiin itselleni instagramiin (toki myös muillekin).

Tällä hetkellä kiinnostaisi neuloa tuollaisia pieniä sukkia, jossa resori käännettynä. Siksi linkkasin tuon Novitan ohjeen. Se on  myös ihan kiva villasukkamalli ja todella hyvä. Ei tarvitse aina neuloa pitsiä tai palmikkoa vaan riittää, että neuloo ihan tavallisia pieniä villasukkia. Jokainen tyylillään!

Pumpuli lasten villasukkia olen myös neulonut yhden parin ja se ohje on kiva. Esittelen ne myöhemmin, sillä muuten tästä postauksesta tulisi jo aika pitkä. 

Näiden lisäksi olen suunnitellut kivan mallin pienelle lapselle merinolangasta. Koska en aluksi löytänyt mitään kivoja malleja, niin päätin suunnitella itse jotain sellaista, mitä halusin neuloa sillä hetkellä. Kerron siitä piakkoin täällä bloginkin puolella.

Millaisella mallilla sinä tykkäät neuloa vauvalle tai lapselle villasukkia?

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti