tiistai 28. joulukuuta 2021

Novitalehti talvi 2021: Nesnahuivi

Tämän vuoden Novitan talvilehteä on selailtu hyvin paljon ja sieltä on päätynyt puikoille muutamia juttuja. Ensimmäisenä kuitenkin sieltä valmistui tämä Reettaknitsin suunnittelema Nesna -huivi. Välillä minun on hankala soveltaa ohjeessa esimerkiksi eri lankaa, mutta olen niin kiitollinen, että tässä huivissa lähdin tekemään eri langalla kuin mitä ohjeessa mainittu. Huivit ovat sinänsä helppoja soveltaa, kun sitten niistä tulee vain isompi tai pienempi, näin yksinkertaisesti ajateltuna :D Tavallaan olen hyvä soveltamaan tutussa ympäristössä kuten villasukat, mutta välillä soveltamisen aloittaminen on hankalaa. Käykö kenellekään muulle näin?


Lankana tässä on siis Drops Flora, jota oli vielä varastossani muutama kerä. Toinen soveltaminen on huivin pituudessa. Lehdessähän tämä huivi on esitelty sellaisena pienenä huivina, jonka voi kääräistä vaikka pään päälle. Mielessäni oli idea huivista, jonka saa käärittyä kaulalle eli pidemmästä kuin ohjeen mukainen. Lanka on ihanan ohutta ja kevyttä ja suunnittelin tämän käyttöä keväälle tai syksylle. Talvitakin kanssa en ole käyttänyt, sillä huivi saattaa jäädä kiinni vetoketjuun yms eikä myöskään lämmitä pakkasilla. Huivista tuli sellainen pehmeä ja jokseenkin ohuehko.


Huivi on erittäin helppotekoinen ja sopii huivialoittelijoille kuten minulle. Siinä on pelkkää aina oikeaa ja lisäykset sivuissa. Lisäysten suhteen saatoin tehdä vähän jotain väärin, tai aina en tiennyt, että mikä lanka siinä pitää neuloa, joten reunasta ei välttämättä tullut sellainen kuin ehkä pitäisi. Mutta koska se nyt ei kuitenkaan haittaa käyttöä, niin tällä mennään. Lankaa meni puolitoista kerää ja vielä jäi yksi kerä. Tavoitteena oli vain neuloa kerät tähän huiviin, mutta päädyin sitten puolentoista kerän kohdalla jo lopettamaan, sillä huivin pituus oli jo ihan sopiva. Mikään ei tietenkään estä neulomista vielä pidemmälle. Tämän ohjeen myötä löysin myös Reetan ohjeet, jotka ovat kyllä kivoja ja helppoja! 

Tykkäätkö neuloa helppoja ja hieman haastavampia huiveja? Vai jätätkö huivien neulomisen muille neulojille?

PS: Huivikuume nostaa taas päätään ja nyt on huiviohje ostettuna seuraavaan huiviin.

4 kommenttia:

  1. MInä tykkään kyllä kutoa huiveja, juurikin, kun niistä voi tehdä ihan sen kokoisen kuin itse haluaa. Olen tavallisia ja pitsihuivejakin tehnyt...aina välillä innostun näistäkin. Ihanan värinen on kyllä huivisi!

    VastaaPoista
  2. Siis ei vieläkään ole huiveja puikoilla mutta nyt olen hakenut sopivan mallin jo esille! Ensi vuonna siis mahdollisesti jo eka huivipäivitys tulossa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kivaa! En malta odottaa, että minkä ohjeen olet valinnut. Siitä se lähtee :)

      Poista