sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Jättinallesta tuli jättikissa eli mökkikissa

Yksi mökki tarvitsee aina yhden kissan. Pupujen jälkeen ihastuin neulottuihin pehmoihin ja en päässyt niistä yli. Katselin jopa virkattuja virtahepomalleja, mutta onneksi muistin, ettei virkatut palat ja yhdistäminen ole minun juttuni. Mieleen tuli myös nallepehmot. Loppujen lopulta nallesta muotoutui kissa. Kissan korvat ovat nimittäin helpommat tehdä kuin nallen korvat tai ainakin sain idean kolmiokorviin helposti. Ideana oli neuloa iso jättipehmo, mutta jättinallesta tulikin jättikissa eli mökkikissa. En halunnut jättää kotiimme tätä eläintä, joten sen sijoituspaikaksi tuli mökki.


Kuten kissastakin ehkä huomaa, niin ohjeena on käytetty apupupujen ohjetta. Neuloin samalla tyylillä ja samoilla langoilla, mutta asteen verran enemmillä silmukoilla. Lisäsin muistaakseni 5 s - 10 s jokaiseen vartalon osaan. Tätä oli myös hieman vaikeampi neuloa kuin pupuja, johtuen koosta. Täytin taas samalla kuin neuloin ja aukot tulivat jalkoihin ja päähän. Kissaa oli vaikeampi punnita, joten laitoin arvioksi kesäkuun kulutukseen 60 g. Todennäköisesti se on ehkä enemmän. Neulon kyllä mieluummin näitä eläimiä kuin virkkaan, koska jostain syystä ne virkatut eläimet jäävät aina kesken. Eikä niistä tule yhtään ohjeen mukaisia. Kissalla on myös häntä, koska tarvitseehan kissa hännän. Häntä on neulottu icord tyylillä. Kissan koko pituus on noin 47 cm eli on jopa vauvan kokoinen :D

Hieman oli vaikeuksia kuvata, mutta ehkä tästä nyt selvän saa. En neulonut kaulahuivia, koska se olisi ollut turha helteillä, vaikka olisihan se kissa näyttänyt söpömmältä huivin kanssa, ehkä :D

Tykkäätkö neuloa eläimiä vai ovatko virkatut eläimet juttusi?

2 kommenttia:

  1. Jättipupuhan se siinä. Tunnistin kyllä apupupujen serkuksi hänet. Oikein kiva. Minulle riitti, kun sain kaksi apupupua puserrettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt riittää minullekin :D Tämä tarvittiin että pupujutut saatiin päätökseen!

      Poista