sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Fazer x Novita: Marianne I

Toiset mariannesukat Fazer x Novita sukkalehdestä. Nämä aloitin toisina ja valmistuivat myös toisina. Olen helppojen kirjoneuleiden neuloja, vaikka tämän lehden tiimoilta lupasin opetella aina jonkin uuden asian per ohje. Nämä mariannesukat ovat kyllä kivat. Ne ovat helpot, näyttävät ja sopivan yksinkertaiset, mutta ajatteluakin täytyi olla, omaan makuun. 

Opettelin näissä:

** jälkikäteen tehtävän kantapään

** palmikkoresorin

** lisää kirjoneuletta



Ihan täysin purkamiselta ei vältytty, mutta näinhän se on aina, kun opettelee uutta. Ohjeessa ei ollut mitään vikaa, mutta en ollut aikaisemmin tehnyt jälkikäteen olevaa kantapäätä, niin en tajunnut muutamia asioita. Tuo kantapää onnistuu kyllä ihan helposti. Vinkkinä ehkä antaisin, että katsoo kuvasta, mille puikoille ne kantapään kavennukset tulee, niin onnistuu. Onneksi lehdessä on hyvä kuva sukasta, jossa näkyy kantapää. Sukkaa on ehkä vaikeampi sovittaa, niin tuli neulottua myös jalkaosaa liian pitkäksi. Yllättävän "lyhyt" tuo jalkaosa ja ainakin minun 39 (40) jalkaan ei kovin paljon tarvinnut neuloa. Toki olisi voinut mittailla ja katsoa ohjeesta, että kuinka monta senttiä käskettiin neuloa. Ehkäpä kantapään voisi neuloa, vaikka jalkaosa on kesken. Näin sukkaa pääsisi myös sovittamaan. Tämmöisissä jatkuvissa kuvioissa tuo kantapää on kyllä helppo laittaa ohjeeseen, säästyy muutamilta laskuilta, eikä tarvitse miettiä, miten kuvio jatkuu kiilakavennusten ajan.

Palmikkoresoria olen kyllä tehnyt aiemminkin, mutta kolmella silmukalla se oli tavallaan uutta. Se oli myös helppo. Neuloin muuten palmikkoresorin ohjeessa suuremmilla (nelosen) puikoilla, mutta ei välttämättä olisi tarvinnut. Yleensä en neulo resoreita pienemmillä tai suuremmilla puikoilla, ja ihan hyvät ovat tulleet. Kirjoneuleosiossa sai kyllä olla tarkkana, mutta hyvin helppo malli on kuitenkin. Loin itselleni muutamat "säännöt" kirjoneulekuvioon, niin ei tarvinnut katsoa ohjetta niin paljon ja tuli kuitenkin oikein eikä vääränvärisiä silmukoita minnekään. Lankana näissä on 7 veljestä.

Jos nämä neuloisi sinisellä, niin tulisi ihan marimint -karkit. En tiedä, onko niitä enää, vai ovatko nekin mariannen nimellä. Mutta ennen oli mariminttejä ja sitten sellaisia kelta-oranssejakin(?) mariannesarjassa. Nämä olisivat sinisenä hyvin itsenäisyyspäivän sukatkin. Muutkin värit sopisi hyvin näihin. Koko muuten vastaa minusta hyvin mainittua kokoa, ellei ole jopa hitusen isompi. Ainakin 39 jalkaan menee hyvin. 

Millä värillä sinä neuloisit nämä? 

2 kommenttia:

  1. Hienot tuli. Ensin tuli mieleen, että miksei tuossa ole tavallista lappukantapäätä. Sitten tajusin, että kiilakavennukset voisivat olla hankalia ja rikkoa kuvion. Katsotaan uskallanko joskus ottaa Marianne I:n haasteen vastaan. Mielenkiintoinen kuvioneule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskalla vaan, ei tämä vaikea ole ollenkaan. Helpompi varmasti tällä kantapäällä.

      Poista