torstai 27. lokakuuta 2022

Ohje: Harmonia muhkupipo - ilmainen ohje

Käsityösomessa on näkynyt viime viikkoina paljon pipoja, eikä ihme, talvi tulee ja pipoja tarvitaan. Itsellä kesti hieman aikaa, että pääsi taas pipojen neulomisen pariin. Pipojen neulominen oli hyvä aloittaa testiin saaduista lankakeristä Lankavalta. Sain kahta väriä, ja alkuvuodesta neuloin vaaleanpunaisella perusribbipipon. Siitä olen kirjoittanut jo täällä helmikuussa. Pyörittelin ideoita palmikoista ja jostain helposta pintaneuleesta, mutta totesin, että näin paksuun lankaan on varmaan paras valinta neuloa peruspipo erilaisilla joustinresoreilla. Olin neulonut jo tällä systeemillä ensimmäisen pipon toisesta langasta (se esittelyyn pian!) ja se tuntui kivalta, niin käytin sitä myös tähän lankaan. 

Lanka tuntuu todella pehmeältä ja ihanalta. Tästä tuli kunnon muhkupipo! Langan vyötteessä varoitellaan solmuista ja minunkin kerään osui yksi solmu. Sain sen kuitenkin upotettua hyvin valmiissa työssä, eikä se sieltä näy pahemmin. Kun lanka on todella pehmeää, niin sen käsittelyssä kannattaa olla tarkkana ja varovainen. Esimerkiksi ei kannata vetää solmuja liian tiukaksi, ne katkeaa, kun minulla kävi :D Tähän pipoon meni lankaa kolmatta kerää eli 115 g. Isommankin pipon olisi saanut kolmesta kerästä, jota suositellaan pipon neulomiseksi. Lanka ei kestä myöskään kuin purkamista kerran, joten kannattaa neuloa tarkasti (tämä oli muistaakseni Lankavan sivuilla). Mutta lanka on kyllä ihana ja pehmeä ja vastaa varmaan sellaista Hygge-langan paksuutta. Tämä pipo on neulottu 8 (40 cm) pyöröpuikoilla ja kavennuksia kannattaa varata myös sukkapuikot (helpompaa!).

Tein tästä samalla neuloessa ohjeen, joka löytyy nyt Ravelrystä sekä omasta Instagramistani. Ohje on ilmainen (ainakin tällä hetkellä) eikä nyt näillä näkymin ole tarkoitus muuttaa sitä maksulliseksi. Ohje on myös helppo ja sopii aloittelijoille ja sitä on helppo muokata. Pipo neulotaan pyörönä putkilona ja sitten käännetään tuo resori kerran. Mietin myös tupsua, kun lankaa jäi, mutta mennään nyt tupsuitta.

Ravelryyn

Oletko sinä ehtinyt neulomaan pipoja viime aikoina?

2 kommenttia:

  1. Pipoja on ajatuksissa, vaikka en itse pipoja käytäkään. Minäkin sain Lankavalta muun tilauksen kylkiäisenä 100 g lankaa nimeltään Ilpo. Mukana oli pannan ohje, johon nämä varmaan riittäisivät. Voisihan tuota kokeilla, vaan en itselleni, koska lanka kutitti ainakin vielä kerällä ollessaan. Ehkä se pesun jälkeen pehmenisi. En tosin käytä pantojakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipoja on kyllä kiva tehdä ja eikä niissä ole "yhden sukan syndroomaa" kuten sukissa. Valmista tulee heti!

      Poista