sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Pupusukkien trilogia

Jostain se idea pupusukkiin lähti, vaikka puput ovatkin aika yleinen ja suosittu aihe villasukissa. Sen lisäksi tuli idea yhteisneulonnasta ja jatkoa yhteisneulontaan. Nämä ovat kyllä viime kuukausien kivoimpia ideoita. Eikä siinä vielä kaikki, täytyyhän sen pupuyhteisneulonnan saada vielä kolmas osa eli voidaan jo puhua trilogiasta. :D Nimittäin, pääsiäispupukal tulee maaliskuussa eli ihan pian, kun nyt on jo helmikuu! 

Kaikki aikaisempien pupusukkien ohjeet löytyvät kokonaisina Ravelrystä ja/tai Lankajengistä. Talvipupusukkien kokonainen ohje on nyt lisätty Ravelryyn ja Lankajengiin. Lisäksi käänsin myös englanniksi talvipupusukkien ohjeen. Englanninkieliset ohjeet ovat olleet itselleni vähän sellainen tuntematon suo, mutta sitä täytyy mennä omalle epämukavuusalueelle ja huomata, kuinka kivaa se loppupelissä onkin. :D




Pupusukkien vaikeus/helppousasteesta. Ensimmäiset pupusukat ovat ehkäpä kaikista helpoimmat, mutta ei nämä toisetkaan kovin vaikeat ole. Pupukuvio saattaa olla hitusen haasteellisempi kuin ensimmäisissä, omasta mielestäni. Tällä hetkellä olen suunnitellut ja neulonut jo yhden pääsiäispupusukan, ja se on ehkä kaikista haastavin, mutta mikään kovin vaikea sekään ei ole. Ainakin se on kaikista värikkäin, koska halusin pohjaväriksi keltaisen. :D Olen luvannut itselleni kirjoneulesukissa, että suunnittelen helppoja malleja, mutta aina välillä joudun joustamaan tästä näkökulmasta :D Mitään kovin vaikeita nämä suunnittelemat omat mallini eivät minusta siltikään ole.

Linkki ohjeeseen Ravelryyn

Lankajengissä


Nämä yllä olevat ovat ne ensimmäiset pupusukat, joiden kokonainen ohje löytyy myös: Lankajengistä . Ohjeeseen on lisätty pienemmän lapsen koko eli vauvan koko / alle 1-vuotiaan koko. Pääsiäispupuyhteisneulonnasta myöhemmin tarkemmin, kunhan nyt saan neulottua myös toisen sukan niin voin sen esitellä :D Mutta noin maaliskuun alussa se suunnilleen on.

Mikä pupusukista on sinun suosikkisi vai odotatko jo pääsiäispupusukkia?

4 kommenttia:

  1. Minun pupusukkani ovat vielä ajatuksen asteella, mutta tekolistalla ja lankakin on olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sehän on jo alku! :) Mullakin on monet työt tuolla asteella :D

      Poista