sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Huhtikuun sukkaboksi

Sukkaboksi tuli kovin yllättäen. Jotenkin ei näitä muista, että sellainenkin tulee taas tässä kuussa, mutta parempi ehkä näin päin, koska odottavan aika olisi pitkä. Skippaa postaus, jos et halua tietää, mitä boksi sisälsi. Ennen boksin saapumisesta mietin hetken mielessä, että mitä lankoja ja mitä värejä olisi kiva saada. Lankojen suhteen ei oikein ollut toivomuksia, mutta väreissä mieli oli vaaleissa väreissä.

Ohje on sukkataituri Merja Ojanperän käsialaa ja kyseessä on kauniit pitsisukat nimeltään Pitsilehti. Tällä kertaa vaihtoehtoina on myös lyhytvartiset ja resorissakin on valinnanvaraa. Pitkiä sukkia en taida neuloa, mutta lyhytvartiset houkuttelisi kovasti ja jos neulon nämä, niin neulon ne lyhytvartisina. Lankana on Novitan Woolly Wood lankaa kolme kerää ja lanka tuntuu ihanalta. En ole aiemmin neulonut mitään tästä langasta, joten lanka on aivan uusi tuttavuus. Lanka on jotenkin ihanan pehmeä. Vähän ehkä mietityttää, kestääkö sukissa, mutta varmasti tuntuu jaloissa mukavalta. (Tämä kestävyys taitaa olla meillä kaikilla neulojilla mielessä).

Lisäksi oli muutamia nahkamerkkejä, joita voi kiinnittää valmiiseen neuletyöhön. Näitä olen miettinyt joskus tilattavaksi varsinkin omiin malleihin ja pipoihin, mutta en koskaan ole tilannut. Nyt voisi kokeilla näiden kiinnittämistä johonkin työhön. Kiva saada uutta kokeilua! Kaiken kaikkiaan hyvin yllättävä paketti, en olisi osannut ajatella, että malli on Merja Ojanperän ja lankavalintakin oli yllätys. Pitsisukkia vähän kaavailin mielessä, että malli voisi hyvinkin olla. Värivalinta oli yllätys, ja odotin ehkä vaaleampia sävyjä, mutta kyllä nämä langat tulevat käyttöön. Langasta on ehkä mielessä jo jokin, jonka neuloisin. Yllättävää on, että ajattelin jopa neuloa nämä sukat. Katsotaan sitten seuraavan boksin tultua, että neuloinko. :D

Mitä kuuluu ensimmäiselle sukkaboksille?

Kuten arvata saattaa, en ole neulonut ensimmäisen boksin sukkia. En ole yllättynyt, sillä ne olivat aika haastavat. Langoista on neulottu puoli kerää tai yksi kerä on avattu. Siitä on syntynyt yksi sukka omalla mallilla ja pitäisi vielä saada toinenkin neulottua, sitten ehkä näette lopputuloksen. Väri on edelleen kiva ja olen alkanut tykätä vihreästä väristä. Palmikkopuikkoa en ole käyttänyt, sillä yleensä käytän ihan tavallista sukkapuikkoa palmikoissa. Palmikkopuikon voisi ottaa käyttöön, sen verran tässä on neulottu palmikoita viime aikoina.

Tämän sukkaboksin langoista on mielessä (kesä)hame. Neulehameet ovat pyörineet päässä jo hetken ja olen miettinyt, että mistä langasta sellaisen tekisin. Tämä voisi olla ehkä hyvä ja kerät ehkäpä riittäisi hameeseen. Tästä langasta voisin neuloa myös topin. Mm. @elizavetaknits -nimisellä ig-käyttäjällä on kiva toppiohje tälle langalle. Joten, eiköhän tämä lanka tule käyttöön tavalla tai toisella, jos ei sukkia synny. 

Mitä sinä pidit huhtikuun sukkaboksista? Tykkäsitkö väristä, mallista, langasta? Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

PS: Edena ja Elli villasukkaohjeet ovat vielä huomisen alennuksessa Lankajengissä ja Ravelryssä


6 kommenttia:

  1. En ole nyt mkana. Edellisistä bokseista on yli puolet neulomatta. Mutta sitten joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtiihän sitä. Tilasin tämän 3 kk:n tilauksen eli seuraava on vika. Luulen, että tämä tilaustyyppi on itselle se paras.

      Poista
  2. Minä mietin myös toppia, mutta pikku hamoseen tosiaan riittäisi myös. Mutta, tästä väristä en kyllä itselleni pysty hametta tai toppia tekemään, pitää tiedustella, pitäisikö tytär väristä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän tulee ihan valinnanvaikeus kun toppi ja hame kilpailevat :D Joo, täytyy miettiä, että kumpi olisi tässä värissä itselle sopivampi. Voi olla että toppi. Mutta katsotaan, katsotaan... :)

      Poista
  3. Boksi tuli minullekin. Lanka tuntuu ihanan pehmeältä; sopisi varmaan pipolangaksi - ei tunnu kutittavan. Väriä vähän ihmettelin, kun ensimmäisessä boksissa oli myös vihreää. Vaikka minua ei haittaa; pidän vihreästä. Tencel-kuitua aion nyt testata käytössä ja laitan blogiini sitten raporttia, että onko huonossa maineessa perää vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän oli yllätys väri, mutta ei tämä nyt niin paha väri ole. Alan jo sopeutua vihreään. Pipokin voisi olla kiva. Tässähän tulee jo valinnan vaikeus kun nilkkasukatkin oli mielessä. Mutta katsotaan nyt, mihin nämä päätyvät.

      Poista