perjantai 14. elokuuta 2020

Puikkoperjantai: Pipon aloitus

Olen kyllä aina ollut sitä mieltä, että elokuu on vielä kesäkuukausi, mutta toisaalta ymmärrän myös, että koulujen alku on myös tietynlainen kesän loppu. Se nyt vaan on niin, että lapsiperheissä se koulujen alku tarkoittaa aina arkeen palaamista eikä enää lomamoodissa olemista. Mutta toivotaan silti, että elo- ja syyskuu ovat kesämaisia ja saamme nauttia lämmöstä ja auringosta vielä. Itselle havahtuminen kesän loppuun taitaa olla kesäkukkien väheneminen. :D Tällä hetkellä eipä ole enää niin paljon ihania kesäkukkia kuin kesäkuussa. Syksyhän tarkoittaa neulojalle myös aina kaikkien ihanien villapaitojen ja pipojen aloittamista. En ole varmaan tehnyt pipoa yli kolmeen kuukauteen, jos nyt ei lasketa erästä vauvan myssyä. Mutta tällä viikolla aloitin pipon. Olen tehnyt näitä pipoja kyllä pari kappaletta aiemminkin, mutta en hiisku nyt siitä tämän enempää. Esittelen sen kyllä täällä, kun se on valmis. Nyt täytyi valita eräs ihana väri, joka on ollut mielessä jo pidempään, koska lankavarastossani on odottanut langat kauan jo siihen.

 

 

Keskeneräisiä tällä hetkellä on todennäköisesti sama määrä kuin aiemminkin. Tai ehkä yksi on tullut enemmän, sillä toinen jämälankasukka ei ole vielä valmistunut. Välillä en kyllä ymmärrä itseäni, kun toinen sukka jää aina odottamaan. :D

 Tämän viikon parhaat:

** Pipot. Pipot nyt vain kuuluvat syksyyn, vaikka en kyllä usko, että ihan hetkeen on luvassa pipokelejä. Sen verran lämpimiltä sää näyttää lähiaikoina ja muutenkin vähän luulen, että jos syksy on samanlainen kuin viime vuonna, niin pyöräilemme vielä marraskuussa. Minulle tämä sopii paremmin kuin hyvin :D

** Villapaidat. Villapaidatkin kuuluvat syksyyn ja olen ihaillut niitä jo pidempään. Tässä kohtaa voikin tunnustaa, että heippa kesäpuserolle (purin sen meinaan jo muutama viikko sitten :D ) Katsotaan sitten ensi keväänä uudelleen :D Nyt voi alkaa haaveilla villapaidoista ja laittaa työn alle!

** Nopeat neuletyöt. Vaikka tykkäänkin suunnittelusta, niin yhtä paljon tykkään myös ex tempore -asioista. Yksi hetken mielijohteesta aloitettu työ oli tällä viikolla erittäin nopea, valmistui nimittäin ihan päivässä. Parasta siinä oli, että aloitin sen jämälangoista. Neuloin kestotiskirätin. Näitähän on ollut jo pidempään neulojilla tekeillä ja ohjeitakin on todella paljon. Kaipasin siihen hetkeen jotain sellaista yksinkertaista, mutta jotain uutta työtä. Näitähän on helppo neuloa lisää ja lisää.

Tällaisia asioita tuli tälle viikolle. Odotan kyllä syksyä, mutta aion nauttia näistä lämpimistä päivistä vielä paljon. Kivaa viikonloppua sinulle!

2 kommenttia:

  1. Minkäslaisen pipomallin valitsit? Minulla on kaksi mallia to do -listalla. Toinen on Oslo Hat ja toinen Sweet Isla Beanie. Nythän pitäisi olla hellettä tänä viikonloppuna, toivotaan, että saadaan vielä vähän kesän tuntua. Meillä koululaiset menivät kouluun niin kyllähän se kesän loppu siinä mielessä oli, vaikka lämmintä vielä voi ollakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä on palmikkoa... ;) Noi on muuten kans tosi kivoja pipomalleja. Mulla on ollut myös mielessä Sweet Isla Beanie.

      Poista