torstai 17. kesäkuuta 2021

Kolmen ainesosan raparperipiirakka

Raparperisesonki on täällä ja kukapa olisi arvannut, että tämä on myös piirakkasesongin alku :D Viime vuonna innostuin varsinkin mustikkapiirakoista ja niitäpä tuli leivottua aika urakalla. No, tänä vuonna ehkäpä vähän toinen meininki, mutta kyllähän niitä piirakoita leipoo ihan mielellään ja varsinkin syö :D Tämä resepti ei nyt ole sokeriton, mutta reseptin juju on sen helppous, varsinkin mökillä, jossa ei välttämättä ole edes juoksevaa vettä. Eli tähän reseptiin ei tarvitse miljoona kippoa ja kuppia ja piirakan tekee valmiiksi sillä välin, kun uuni lämpenee.



Leivoin itsekin tämän piirakan mökillä, ja tähän tarvitset vain kolme ainesosaa. Alun perin bongasin tämän reseptin Annin Uunissa instagraman reels -videoista. Tarvitset siis vain valmiin pullataikinan, raparperit ja Valion vaniljakreemin. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun kokeilin Valion uutuustuotetta, vaniljakreemiä, ja se on kaiken hehkutuksien arvoinen. Ainut, joka on vähän miinusta, niin tuotteen yksi neljäsosa on pelkkää sokeria, nimittäin sokeria purkissa on 25 g ellen ihan väärin muista. Mielestäni se on todella paljon. Joskus salaa toivon, että tulisi enemmän hyvänmakuisia, mutta sokerittomia (tai muilla makeuttajilla korvattuja) tuotteita. No, mutta kerrankos sitä nyt kokeilee tätä, niin annetaan sokerin määrä siis anteeksi. :D

Resepti kutakuinkin näin:

Painele sulanut pullataikina piirakkavuoan pohjalle. Itse voitelin vuokaa myös hieman rasvalla. Levitä 2 purkkia vaniljakreemiä taikinan päälle. Lopuksi laita raparperit (joihin on sekoitettu hieman perunajauhoja). Ja sitten uuniin! Ohjeessa oli uunin lämpötilaksi mainittu 175 astetta ja 35 minuuttia, mutta itse paistoin vähän korkeammassa lämpötilassa ja enemmän aikaa. (Koska meidän mökkiuuni on vanha ja hidas :D )

Ajattelin myös kokeilla tästä puolukoiden kanssa, sillä puolukat ehkä hieman tasoittaisivat tuota kreemin makeutta. Taivas on vain rajana, mitä kaikkea muuta voi laittaa täytteeksi. Mustikoillakin voisi olla kiva kokeilla. Kerron niistä kokeiluista sitten myöhemmin, kun olen ehtinyt niitä kokeilemaan.

Mutta tässä kiva mökkiresepti vaikka juhannukseksi! Kivaa torstaita ja kohta alkavaa viikonloppua!


2 kommenttia:

  1. Kokeilin kreemiä kerran raparperipiikkaan enkä toista kertaa käytä. Siinä kävi vielä niin, että ostin vain yhden purkin kun se määrä täytettä on yleensä riittänyt. Kotona sitten huomasin, että pitikin olla kaksi purkkia. Eikun uudestaan kauppaan sen takia. Oli tosiaan makeaa ja ehkä hieman teollisen makuista. Pysyttelen rasvaisessa creme freesissä, se sopii rapsuun ja puolukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on kyllä todella makeaa! Ehkä vähän liiankin makeaa omaan suuhun, mutta ajattelin kyllä vielä kokeilla puolukkapiirakkaan ;)

      Poista