tiistai 3. toukokuuta 2022

Huhtikuun kirjavinkit: Inspiraatiota, etsivätouhua ja juoksemista

Huhtikuussa on sadellut kirjavinkkejä läpi kuukauden ja hetken jo mietin, että jätänkö tämän perinteisen kuukausikoosteen kirjoista väliin. Mutta en jätä, sillä kirjoista on aina kiva kirjoittaa ja itse tykkään lukea muiden kirjavinkkejä. Yhtään uutta romaania ei ole luvassa, mutta muita kivoja kirjoja kyllä. 


Joanna palmikkosukkien ohje löytyy myös Lankajengistä

Petter A. Stordalen: Salaisuuteni - 4/5

Kuuntelin Stordalenin toisen kirjan viime (tai toissa vuonna) ja olin aika mykistynyt sen jälkeen. Sen kirjan nimi oli jotain Vihdoinkin maanantai tjsp. Sen kirjan myötä löysin Petterin ajatukset  ja tarinan. Kun näin tämän kirjan, se oli itsestään selvää, että kuuntelen tämänkin. Nämä kirjat ovat jokseenkin mielettömiä ja huokailen ja pyörittelen silmiä, kun kuuntelen niitä. Kirja on kohtuullisen pitkä, mutta ei yhtään tylsä. Kirjan lukija erottuu edukseen ja sen(kin) avulla kirja kuulostaa hyvältä. Kirjassa on paljon asiaa ja siinä käydään läpi nimensä mukaisesti Petterin salaisuus, miksi hän on menestynyt, tehnyt niitä asioita, mitä on tehnyt ja miksi hän on juuri sellainen kuin on. Petter A Stordalen on Clarion -hotellien perustaja ja omistaa hotelleja ja hotelliketjuja todella paljon ja kirjassa puhutaan paljon hotelliliiketoiminnasta. Tässäkään asiassa Petterin menestyminen ei ole tullut iisisti ja konkurssien ja pahojen tilanteiden äärellä ollaan oltu. Äärimmäisen mielenkiintoinen kirja, joka valottaa asioita Clarion -hotellien takana ja mikä on Petterin salaisuus. Kirjassa Petter käy läpi myös henkilökohtaista elämää vaimonsa(?) hoitojen näkökulmasta. 

Mitä opin kirjasta?

Toimeentarttumiskyky on se, jolla erotumme niistä, jotka vain ajattelevat. Onni ja sattuma ovat vain plussaa kyvyn päälle. Se, että teemme asioita, tekee meistä juuri meitä. 

Kaikkea muutosta ei ole pakko hyväksyä ja kuuntele sydäntäsi! 


Antto Terras: Stockmann Yard - Myymäläetsivän muistelmat - 4/5

Tämä kirja valikoitui aika hetken mielijohteesta, enkä edes tiedä, miksi valitsin. :D Mutta tässä kohtaa täytyy myöntää, että täytyy varmaan enemmänkin käyttää tätä strategiaa. Kirja oli nimittäin hauska. Kirja on kirjoitettu "kieli poskella" ja todella loistavasti. Vaikka noin aihealue saattaa olla jokseenkin epäilyttävä eikä välttämättä kovin houkutteleva, mutta kirjana toimi hyvin. Kirja toi myös vaihtelua itselle kaikkien elämäkertojen ja elämänhallintaoppaiden rinnalle. 

Mitä opin kirjasta? 

Paljon knoppitietoa myymälävarkauksista. :D Tässä kohdassa voi ehkä miettiä tietojen hyödyllisyyttä, sillä en ajatellut ryhtyä myymälävarkaaksi. Mutta ehkä näilläkin tiedoilla jossain haluatko miljonääriksi -kisassa voisi menestyä. Joten, mikään kirja ei kait mene ikinä hukkaan, eihän? :D


Pakettiin kuuluu myös kuvassa näkyvien Josefiina -sukkien ohje.

Mirjami Haimelin, Satu Rämö: Kynä - kaikki tärkeä kirjoittamisesta - 4/5

Tämän kirjan näin jonkun somevaikuttajan vinkeissä ja kirja vaikutti sen verran mielenkiintoiselta jo nimenkin perusteella, että aloitin heti sen kuuntelemisen. Kirja on kattava opas kaikille kirjoittajille ja henkilöille, jotka sellaiseksi haluavat. Paljon hyviä vinkkejä ja muita ideoita. Silti vaikka ei kirjoittaisi ammatikseen, niin kirjasta saa hyviä vinkkejä minkä tahansa asian kirjoittamiseen. Kirjoittamista on kuitenkin meidän ympärillä koko ajan. 

Mitä opin kirjasta? 

Tähän lyhyt ja ytimekäs vastaus: kaikenlaisia vinkkejä kirjoittamiseen. 

Petteri Kilpinen: Irtiotto - Tarina toisesta mahdollisuudesta 3/5

Kirjaa kuvaillaan motivaatiokirjaksi kaikille oman elämänsä irtiotosta haaveileville - oli  se tavoite sitten muuttaa uraa, jaksamista, ihmissuhteita tai muissa asioissa. Kirjassa on paljon peruskliseitä asiasta ja alussa kirja oli ehkä hieman tylsähkökin. Kirja kuvaa myös asioita juoksemisen ympärillä, sillä henkilö pohtii aika paljon asioita juostessaan ja juoksun avulla. Kirja voisi olla mielenkiintoista kuunneltavaa juostessa, mutta itse en sitä kokeillut. Hieman ennen puoltaväliä tai puolivälin paikkeilla pidin kirjaa taas mielenkiintoisena. Ehkä se olin minä tai jokin muu asia, mutta kirjan sisällepääsyyn kesti hieman. Kirja ei ehkä tarjonnut mitään uutta, jos on lukenut/kuunnellut paljon vastaavanlaisia kirjoja, sillä samoja asioita toistuu tässäkin kirjassa. Mutta jostain syystä henkilötarinat ovat aina mielenkiintoisia ja se teki tästäkin kirjasta mielenkiintoisen. Kirja parani loppua kohden huomattavasti ja koin uusia oivalluksia.

Mitä opin kirjasta? 

Powerpoint -esityksen vika sivu kannattaa olla esityksen ydinsanoma (eikä esimerkiksi Kiitos sana). Sillä se vika diahan jää pitkäksi aikaa näkyville, jos asiassa on yleistä keskustelua. Tällöin kaikki osallistujat sisäistävät edes yhden asian esityksestä, kun siihen kirjoittaa ytimekkäästi ydinsanoman. :D

Lisäksi tavoittele hyviä hetkiä päivittäin - ei vain suuria tavoitteita joskus! 



Nina Lyytinen, Sirpa Pääkkönen: Ole oma pomosi - virtaa työhön ja vapaalle - 3/5

Nyt kun mietin, en tiedä, miksi valitsin tämän kirjan kuunteluun. Ehkä se oli nimi, joka johti hieman itseäni harhaan. Kirja on työelämästä ja kuinka sen rankkuutta voi helpottaa. Onhan se totta, että työuupumus on yleistynyt todella paljon viime vuosina ja siksi varmaan näitä siihen liittyviä kirjoja julkaistaan paljon. Kirja ei nyt sinänsä kerro työuupumuksesta, mutta nimensä mukaisesti kertoo, kuinka antaa virtaa työhön ja vapaalle. Kirja jostain syystä laittoi pohtimaan omaa työuraa, vaikka sille ei olisi ollut mitään syytä. Olen vihdoin oppinut elämään hetkessä ja tulevaisuudessa, enkä halua keskittyä vatvomaan menneisyyttä. Ehkä siksi en kokenut myöskään kirjaa tälle hetkelle itselleni sopivaksi. Kirja kyllä antaa paljon, jos on oikea hetki ja kaipaa tämänlaista luettavaa. Voisin edelleen sanoa, että kirja sopisi kyllä kaikille esihenkilöille ja toivottavasti sellaiset löytävät tämän kirjan esimerkiksi työelämän erilaisissa ongelmatilanteissa. 

Mitä opin kirjasta? 

Ihan kaikkia itsensäjohtamiskirjoja ei tarvitse lukea :D Tässä kirjassa oli nimittäin hyvin paljon samaa asiaa, jota olen jo muissa kirjoissa lukenut. Vaikka toisto onkin hyvä, mutta tämän kirjan myötä se kuitenkin tuntui vähän turhalta itselle. 

Toivottavasti teillä on toukokuu alkanut kivasti! Oliko näissä tuttuja kirjoja vai tuliko uusia? 

PS: Seuraavat kirjavinkit mahdollisesti myöhemmin kuin toukokuun lopussa. 


2 kommenttia:

  1. Kiitos taas vinkeistä. Kiva lukea kirjoista, vaikka eivät omia valintoja olisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain. Kirjoista on kiva kirjoittaa ja toki kuunnella ja lukeakin :) Katsotaan nyt milloin seuraavan kerran kirjoitan tai oikeastaan milloin saan jotain luetuksi tai kuunnelluksi. :)

      Poista