perjantai 26. elokuuta 2022

Todella helpot sokerittomat mustikkamuffinssit

Nämä mustikkamuffinssit piti oikeastaan tehdä tuoreista mustikoista, mutta tuoreet mustikat hävisivät aina nopeasti jääkaapista ja leipomisaika ei vain kohdannut mustikoiden kanssa yksiin. En alkanut itse kehittää reseptiä vaan bongasin tämän Alakarpisti.com -sivustolta . Oikeastaan siinä kävi niin, että resepti tuli vastaan Pinterestissä, josta tallensin sen muistiin. Resepti on sopivan helppo ja yksinkertainen ja edes sähkövatkainta ei tarvita. Kaikki ainesosatkin löytyi meiltä kaapista. (Tosin tuo karppisokeri oli vähissä niin vähän lisäsin koivusokeria). 

Ulkonäöllisesti ei ehkä niitä kuvauksellisempia, mutta sovitaan, että maku on tärkein! Villasukista sen verran, että viime aikoina on kuitenkin iskenyt sellainen raitasukkafiilis, niin aloin neuloa erästä hyväntekeväisyysprojektia, johon yritän saada 10 kpl villasukkia. Nämä kuuluvat niihin. 

Jos jonkin miinuksen reseptistä löydän, niin sen, että muffinsseja tulee aika vähän. Tuolla sivustolla on puhuttu 7-8 muffinssista, mutta taisin saada 9 muffinssia. Toisaalta, ihan sopiva määrä pieniin juhliin tai pieneen kyläilyyn. Nämä taisivat olla uunissa noin 25 minuuttia ja asteita oli 175 astetta. Lopussa nostin 200 asteeseen, kun tuntui, etteivät saaneet väriä. Jos jotain tästä reseptistä opin, niin sen, että kookosjauhoilla leivottaessa ei kannata leipomuksia pitää liikaa uunissa. Ja siis tämän tiedon luin ennen, kun aloin leipoa, eivätkä olleet siis liian kauan uunissa. 

Resepti pitäisi kyllä testata tuoreillakin mustikoilla, mutta saakohan niitä vielä metsistä. Katsotaan ja toivotaan! Kivaa viikonloppua! 

2 kommenttia:

  1. Kivan raikas väriyhdistelmä noissa raitasukissa. Hyvin istuvat siinä mustikkamuffinsien vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän neuloa kaikilla väreillä varsinkin tällaisiin lahjoitettuihin neulomuksiin ettei sitten kaikki ole pinkkiä tms :D

      Poista