tiistai 14. helmikuuta 2023

Ensimmäinen sukkaboksi

Yleensä (tai no joskus sentään... :D ) mietin aika tarkasti, että mitä tilaan ja mitä en. Jostain syystä viime vuonna olin myös kahden vaiheilla sukkaboksista ja boksi jäi tilaamatta. Tänä vuonna päätin tilata tai oikeastaan tämä oli itselle synttärilahja :D vaikka tulikin vasta helmikuussa. Ja nyt menisi myös ystävänpäivälahjasta! Jokin näissä ylläribokseissa on minulle vähän sellaista, että "entä jos malli ei miellytä" ja siksi aina mietin, että tilaanko vai en. Mutta lankajoulukalenterikin oli niin kiva ja eihän siinäkään tiennyt sisältöä, niin kivojahan nämä loppujen lopulta on. Jo se odotus, avaaminen, lankaa ja yllätyssisältö, niin ei voi mennä vikaan, etteikö tykkäisi. Tänä vuonna näitä suunnittelijoita on ilmeisesti useampia ja niitä ei ole kerrottu etukäteen. Sekin on hurjan jännittävää.

Boksi on kuitenkin suhteellisen kallis ja mietin pitkään, että minkä tilauksen valitsen. Puoli vuotta ja vuosi kuulostaa pitkältä ajalta ja neulomislistan liian pitkältä kasvamiselta, joten päädyin 3 kk:n määräaikaistilaukseen. Uskon, että tämä on se oikea tilaustyyppi minulle, ainakaan vielä ei ole kaduttanut lyhyt tilaus. Pääsen kokemaan boksin odotuksen ja yllärilangat, mutta niitä ei tule kuitenkaan liikaa, eikä neulomislista kasva liian pitkäksi tämän johdosta.

Boksi on jo ulkonäöltään kaunis kuin mikä ja kivasti suunniteltu neulomiselementtejä siihen. Ehkä se on tuo lila väri, mikä miellyttää paketissa. <3 Eihän näitä bokseja voi edes heittää pois ja nehän on säästettävä ja näistä saa vaikka sukkalaatikon sukille laatikon. Tällä kertaa sisältö oli yksinkertainen ja simppeli eikä mitään ylimääräistä ollut. Tykkäsin tästä! Vaikka olisihan sitä ihan mielellään ehkä ottanut jotain kivaa lisää tähän, varsinkin kun hintakin vissiin nousi viime vuodesta. Projektipussi, silmukkamerkkejä tai jotain neulomiseen liittyvää on lisäksi aina kiva saada. Väriin annettiin sellainen vihje että "sesongin trendikkäin väri" ja ajattelin, että se on joku vihertävä tai roosanpunertava. No osui aika oikeaan ja vaikka en vihreästä ole pitänyt, mutta tämä väri on ihana. Hassua, että ostin samanväristä lankaa samana päivänä (yhteen projektiin) kun ihastuin siihen väriin. 

Neuleohje on todella kaunis, mutta vaativa, Tykkään palmikoista, mutta tämä on jo todellista sukkamestaria. En ole kyllä varma, että tulenko neulomaan näitä sukkia. Ehkä jonain päivänä. Tällä hetkellä en niin paljon pidä siitä, että ohjetta pitää kerros kerrokselta katsoa ja tämä ohje on juuri sellainen. Oman suunnittelun lisäksi tarvitsen ympärille paljon rennompaa neulomista ja siksi tämä malli varmaan jää vähän odottamaan oikeaa hetkeä. Apupuikot olivat kiva, koska sellaisia en omista yhtäkään. Nallelangat tulevat kyllä käyttöön, koska en omista paljon nallelankaa, niin kiva saada sitä vähän lisää :D

Mitä sinä pidit ensimmäisestä sukkaboksista? Entä mitä haluaisit, että tällaisessa boksissa olisi? Olisitko kaivannut tähän jotain muutakin?

Ai niin, hyvää ystävänpäivää neuleystävät! :)

2 kommenttia:

  1. Yllätyin minäkin, kun boksissa ei nyt ollut mitään "ylimääräistä" yllätystä, niin kuin syksyllä oli. Usein oli jotain kosmetiikkaa, kerran oli kangaspussi jne.
    Syksyn kuudesta boksista toteutin yhden ohjeen; sen tosin kahteen kertaan. Muut eivät olleet minun makuuni. Yritän hillitä itseni, kun tätä taas tarjotaan ensi syksylle. Nyt on tulossa koko kuuden satsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivahan näitä on saada :) Sinänsä vaan mietin että tämän vuoden konsepti "sukkamestari, vaikeat ohjeet" ei ehkä nyt ole oma juttuni että saattaa olla etten tee mitään näistä ohjeista :D Toki niitä voisi tehdä soveltaen ja tämänkin tehdä esim lyhyempänä, se tosin vaatisi vähän ajattelua ja säätöä.

      Poista