lauantai 25. maaliskuuta 2023

Päättelemisestä ja iso raitakaulahuivi

Viime vuonna oli eräiden jämälankojen neulominen käynnissä ja niistä valmistui tämä raitainen kaulahuivi. Kaipaan kaiken rinnalle aina sellaista helppoa neulottavaa, jossa ei tarvitse katsoa ohjeesta eikä tarvitse tehdä muistiinpanoja. Tämä huivi on oikeastaan sellaisen tulos. Turkoosit langat tuli purettua yhdestä tunikasta, joka ei oikein ikinä käyttöön päässyt. Halusin neuloa talvelle perinteisen kaulahuivin. Minulla on kuitenkin kaikenlaisia tuubihuiveja ja muita huiveja, joita käyttää, mutta ei sellaista perinteistä pitkää kaulahuivia, johon olisi kiva kääriytyä pakkasilla. No, pakkaset  meni jo, mutta tulee se talvi taas loppuvuodesta!

Tämä huivi valmistui viime syksynä, olisiko ollut lokakuussa tai marraskuussa, mutta sain pääteltyä tämän vasta helmikuussa. Sinänsä kovin paljon tässä ei pitäisi olla pääteltävää värien puolesta, mutta osa langoista oli tosi pieniä keriä, niin langan pätkiä riitti. Olin päätellyt hieman alussa samalla, kun neuloin, mutta en koko huivia. Enää en ota stressiä päättelemisestä enkä myöskään vaadi itseltä työn päättelemistä ennen uuden työn aloittamista. Joskus se päättelypino on iso, mutta joskus taas sitä ei ole ollenkaan. Kaikki riippuu vähän siitä, mitä olen neulonut ja kuinka paljon. Jos olen neulonut paljon jämälankasukkia, niin päättelypino kasvaa, koska en yksinkertaisesti jaksa päätellä paljon kerralla. Kaikki ne tulee kuitenkin pääteltyä - jossain vaiheessa. Tällä hetkellä päättelemistä vaativia töitä ei taida olla ollenkaan, tai ehkä yhdet lapaset. Se, mikä toimii näinkin, niin miksi luoda tiukkoja sääntöjä itselle. Eri asia saattaisi olla, jos en päättelisi ollenkaan koskaan tällä metodilla. Neulomisen pitää olla kuitenkin rentoa ja kivaa, niin liikaa en ota paineita siitä, enkä halua luoda liikaa sääntöjä sen ympärille. 

Tähän huiviin ei ole mitään ohjetta ja neuloin sen omasta päästä. Enää en edes muista silmukkamäärää, koska en pistänyt sellaista mihinkään ylös. Valitsin sellaisia lankoja, joita en oikein muihin töihin saisi neulottua. Neljän kerroksen raidat, ja 16 raitaa aina samalla lilalla värillä. Vaalea lila on hieman kimaltavaa, ja ostettu joskus todella kauan aikaa sitten Lidlistä. Silloin vielä, kun siellä välillä myytiin lankoja :D Jokin tummempi liloista on Dropsin baby merinoa ja valkoinen taisi olla merino extra finea. Langat saattavat olla hieman eri paksuisia, mutta tällaisessa työssä se ei minusta haittaa. Puikot olivat kolmen ja puolen puikot. Mutta tämä oli maailman helpoin kaulahuivi ja paras työ sellaisiin hetkiin, jolloin kaipaa rentoa neulomista.

Päätteletkö sinä neuletyön heti sen valmistuttua vai oman fiiliksen mukaan?

2 kommenttia:

  1. Kivat sävyt huivissa ja oikein hyvä jämälankaprojekti, vaikka tietty työläs päätellä, kun on paljon pieniä keriä.
    Minulla on aina työn valmistuttua kiire päätellä se, että pääsen kuvaamaan ja kuittaamaan työn valmiiksi neulepäiväkirjaani. Tästä syystä ei ole päässyt muodostumaan päättelypinoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tähän sai kyllä hyvin noita purettuja ym keriä. Mä kyllä kuittaan työn valmiiksi vaikkei se ole päätelty :D Mutta kuvat pyrin ottaa vasta kun on päätelty :D

      Poista