sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Sukkalaatikko2023: Tammi- ja helmikuun sukat

Tässäpä tulee katsaus toisen sukkalaatikon sukkiin ja sukat tammi- ja helmikuun osalta. Ensi viikollahan alkaa jo huhtikuu, ja saamme tietää huhtikuun teeman.

Tänä vuonna on taas perinteinen sukkalaatikkohaaste, jossa jokaiselle kuukaudelle on teema, ja itse saa sitten päättää, miten sitä noudattaa, jos noudattaa. Pieni tauko sukkalaatikkohaasteessa on tehnyt vain hyvää ja nyt tuntuu kivalta osallistua jälleen kerran. Tykkään näistä väljistä teemoista, jolloin saa itse kuitenkin päättää loppuviimein asioita. Oma sukkalaatikkoni lähti vähän heikosti vuoden alussa ja tammikuun sukat sain vasta maaliskuussa valmiiksi. Helmikuun pari valmistui helmikuussa. Mutta näilläkään ei ole mitään merkitystä, kun voi osallistua omilla ehdoilla ja myöhemminkin. Tammikuun teema oli neuloa langasta, joka on ollut pidempään itsellä. Minulla oli kaksi kerää ehdokkaina siihen, koska molemmat ovat olleet muutaman vuoden jo kotona. Molempia oli vain yksi kerä, ja liekö se sitten tökki siinä, kun ei tiedä, riittääkö yksi kerä 39 sukkapariin. Helmikuussa oivalsin, että tammikuun parin pitää olla helppo ja sellainen, jota ei ohjeista tarvitse katsoa, mutta kuitenkin jotain muuta kuin perusraitasukkaa. Koska en löytänyt sellaista ohjetta, niinpä loin sitten sellaisen. Peruspalmikoilla sain sitten "sitä jotain muuta kuin perusraitasukkaa, mutta ei tarvitse katsoa ohjeista". 


Ensin ajattelin, että teen tähän ohjeen, mutta onneksi oivalsin olla tekemättä. Välillä on vaikea päästä neulesuunnittelijamoodista pois, ja muistaa, että kaikesta ei tarvitse tehdä ohjetta :D Niinpä nämä ovat omalla ohjeella tehty, mutta ohjetta ei ole. Tammikuun kerä on ostettu vuonna 2018 tai 2019, silloin kun Lidlissä oli seiskaveikkaa myytävänä. Muistan tuon hetken ja taisinpa vielä IG tarinoiden puolelle vilauttaa ostoksia :D Jännä, miten jotkut pienet hetket ovat tallentuneet muistiin ja miten paljon aikaa tuosta kulunut ja miten kauan se kerä on ollut lankavarastossa. Otin avuksi valkoisen, sillä en tiennyt, riittääkö yksi kerä peruspalmikkosukkiin. Riitti ja jäikin vielä.


Helmikuun teema oli neuloa rakkaalle / läheiselle ja jostain syystä sydänkuviot tuli itselle kirkkaana mieleen. Taidan kyllä poiketa nyt teemasta, enkä tiedä, ovatko nämä läheiselle, mutta malli oli jokseenkin selvä. Malli on Niina Laitisen parhaat lehdestä Yhtenä iltana. Kuvio muistuttaa hieman sydäntä ja lankana on muuten Niina Laitinen x Novita kerät. Hassu sattuma :D Mutta jokseenkin lankavalinta oli selvä, enkä miettinyt hetkeäkään muuta lankaa. Helmikuun parin myötä pääsin kiinni hyvin sukkalaatikkohaasteeseen ja sen myötä neulottua myös tuon tammikuun parin. Tammikuun sukkaparin lankaa sitten jäi ylikin, eli ei olisi ehkä tarvinnut ottaa tuota valkoista avuksi noin paljon. Helmikuun parissa tuli muuten muutama virhe, mutta luotan siihen, ettei niitä kukaan huomaa :D Mikä siinä onkin, että ohjeesta, kun neuloo, niin tulee virheitä :D Onneksi ovat pieniä virheitä, joita ei huomaa. Maaliskuun pari on toisen sukan verran valmis, mutta palataan siihen, kun valmistuu toinenkin.

Osallistutko sinä sukkalaatikkohaasteisiin? Oletko ajan tasalla vai menetkö fiiliksen mukaan?

2 kommenttia:

  1. Tuo Johanna Walliuksen haaste on kiva juuri väljyydessään. Tammikuun haaste oli oikein hyödyllinenkin, kun oli tarkoitus ottaa käyttöön kauan odottanut lanka. Nättejä sukkia ovat molemmat neulomasi. En ole tähän osallistunut, kun olen niin kovin hidas, että sukat per kuukausi eivät taitaisi onnistua.

    VastaaPoista