perjantai 17. maaliskuuta 2023

Helmi- ja maaliskuun sukkaparit raitasukkalaatikkohaasteessa

Helmikuussa innostuin jämälangoista - tai oikeastaan jämälankalaatikot vähän pursuilivat ja päätin neuloa niitä pois. Helmikuun sukista halusin värikkäät, sillä maailmassa on ihan liian vähän värejä - tai siltä se tuntui silloin. Maaliskuun sukat puolestaan neuloin jämälankatyylillä, että valitsin pienen kerän ja neuloin sen loppuun asti ja sitten seuraava. Tämän takia sukista tuli hieman erilaiset, sillä kaikkia värejä ei ollut toiseen sukkaan asti. Alla olevat ovat helmikuun sukkapari.

Maaliskuun sukat oli kyllä kiva tapa neuloa jämälankoja, mutta olihan niissä kyllä päätteleminen. Minun oli pakko päätellä sukat heti, sillä muuten ne olisi jääneet päättelemättä - toisen sukat päättelin ennen toisen valmistumista. Yleensä en ole enää niin tarkka päättelystä valmistumisen jälkeen, sillä muuten päättelisin vain neuletöitä koko ajan. Mutta näissä se päättely oli vain tehtävä, vaikken siitä tykännytkään. Pienissä erissä niin valmiiksi tuli. Kaksi tällaista sukkaa olisi ollut liian iso urakka päättelyn suhteen. Saattaa olla, etten hetkeen neulo vastaavalla tavalla. Samaan jämälankasukkien intoon aloitin myös huhtikuun sukkaparin ja niistä tuli aika pinkit. Niissä ei sentään ole näin paljon pääteltäviä lankoja kuin näissä. Tulkoon ne tänne blogiin vaikka toukokuun sukkien kanssa. 


Tykkään kyllä noiden maaliskuun sukkien värimaailmasta. Resori, kantapää ja kärjet oli neulottava samalla värillä, jotta ei tullut liian räikeät. Tosin toisen sukan kärki on hieman eri värillä, sillä tuo lila loppui. Aika hyvin sai tähän pariin pois pieniä jämäkeriä. 

Kummat ovat sun suosikit: helmi- vai maaliskuun sukat?

2 kommenttia:

  1. Äänestän helmikuun sukkia - nyt on vahva keltaisen värin kaipuun aika. Kevätaurinko, narsissit ja pääsiäistiput ovat keltaisia. Lisää keltaista maailmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista - kieltämättä nyt on sellainen keltainen (ja värikäs fiilis muutenkin) itselläkin :)

      Poista