keskiviikko 23. elokuuta 2023

Neuleohje: Miracle neulehame - ohje saatavilla

Nyt seuraa jotain uutta ja innostavaa, nimittäin ensimmäinen neulehameohjeeni. Jostain se idea tähänkin lähti ja päätin suunnitella neulehameen ohjeen. Omaan tuttuun tapaani ohje on helppo, mutta pientä twistiä siitä löytyy eli palmikot. En tiedä, onko tämänlaisia neulehameita, mutta koska sellaista en löytänyt, päätin tehdä itse. Mielessä oli ollut palmikot, jotka kiertävät reunoissa. Voisin kuvailla tätä myös aloittelijaystävälliseksi, sillä hame on kuitenkin aika helppoa neulottavaa ja palmikotkin tulee muistamaan aika nopeasti. 

Ohjeessa on kolme kokoa, eli noin M, L ja XL. Tämä oli ehkä se suurin haasteellisuus itselle, mutta yritän aina tehdä useamman kuin yhden koon ohjeisiin, jos vain kaavio antaa myöden. Mallihame on neulottu L-koossa ja vastaa aika hyvin sitä kokoa (mittailtu kaupan vastaavankokoisiin hameisiin). Tähän hameeseen voit valita 100 g = 200 m vahvuisen langan, kuvan hame on neulottu 7 veljestä langalla. Halutessasi voit neuloa hametta pidemmäksi tai lyhyemmäksi, omaan makuun sopivaksi. Sitä on helppo soveltaa pituuden suhteen. 

Ohje löytyy:

Ravelrystä

mun verkkokaupasta

Lankajengistä

Ohje on alennuksessa aina elokuun loppuun asti. Et tarvitse koodia Ravelryssä ja hinta on aina sama kaikkialla. 

Sellainen uusi ohje vielä elokuulle. Mitä pidät? Oletko sinä neulonut koskaan neulehametta? 

4 kommenttia:

  1. Kivan näköinen. Paljonko sinulla meni lankaa L-kokoiseen hameeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mallihameen menekki L-koossa on noin 350 g, toki menekki riippuu myös mm. kuinka pitkän/lyhyen tekee.

      Poista
  2. On kyllä kaunis neulehame ja ihana väri! Mulla on to do -listalla neulehame langanjämistä omaan käyttöön ensi talveksi, mutta toistaiseksi mä olen päätynyt vaan haaveilemaan siitä mielessäni. Huomasin muuten vasta nyt, että sulla on oma verkkokauppakin! :) Hieno homma! Kävin siellä ja ostin pari pitsineuleohjetta äidille. Meillä on perheessä sellainen työnjako, että mä neulon kirjoneuleet ja hän pitsi- ja palmikkoneuleet :D Ihastuin sun malleissa ihan erityisesti noihin Hento-kämmekkäisiin <3 Jospa äitini tekisi mulle sellaiset tässä syksyn tullessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Joo, pistin pystyyn sen tänä vuonna kun kyllästyin Ravelryn säätöihin enkä saanut Ravelryyn luotua e-kirjoja. :D Ja ihana työnjako teillä <3

      Poista