lauantai 23. maaliskuuta 2024

Neuleohje: Huiviohje minivyyhdeille - Spring vibes huivi

Joulun jälkeen minivyyhdit kiinnostavat. Minivyyhtejä voi neuloa moniksi eri neuleiksi: sukkiin, lapasiin yms, mutta itse en ainakaan jotenkin löytänyt mitään sopivaa ohjetta niille. Päätin luoda sellaisen ohjeen, joka olisi erityisesti suunniteltu 20 g minivyyhdeille ja niistä ei jäisi yhtään jämiä. Koska itselläni oli värikäs Freija yarnin lankajoulukalenteri, niin huivista tuli todella värikäs ja niinpä se sai nimekseen Spring vibes. Keväällä sitä aina kaipaa jotenkin värejä enemmän ja varsinkin tämän vuoden helmikuu (ja myös maaliskuu) on ollut todella harmaa. En muista, onko talvi ollut aina näin harmaa. Vaikka sinänsä harmaus ei nyt ole itseä haitannut, tai en ole antanut sen haitata, niin kyllähän sitä kaipasi sitten puikoille väriä, kun sää on harmaa. Halusin ohjeen olevan nimenomaan sellainen, ettei siihen tarvitsisi ottaa mitään muuta lankaa tehosteiksi. Hetken se vaati hieman sommittelua Freija yarnin minien kanssa, mutta minusta tästä tuli kiva.


Halusin huiviin myös jotain pientä twistiä ja pitsineule kiinnosteli sillä hetkellä, niin aina oikein sai kaverikseen vähän pitsiä. Kyllähän tämän huivin voisi neuloa myös jämälangoilla, tällöin kannattaa vain punnita jämät, että ne olisi 20 g. Kannattaa myös valita samantyyppisiä jämiä vahvuudeltaan ja materiaaliltaan. Saa ne toki suurempiakin olla, tällöin huivista tulee vain isompi. Tähän huiviin tarvitset 6 minivyyhtiä. Ohje sopii myös aloittelijoille.

Ohje löytyy

Ravelrystä

Verkkokaupasta

Lankajengistä


Huiveistahan ei sitten ihan vielä päästy ja vielä olisi yksi huiviohje tulossa tälle keväälle ja kesälle. Sen suunnittelu onkin alkanut jo viime vuoden puolella, mutta helmi/maaliskuussa sain valmiiksi sen. Jäin vähän myös koukkuun pitsiin ja siitä tuli aivan ihana, vaikka itse sanonkin :D Kaikki näiden tämän vuoden huivien nimet alkaa muuten S:llä ja mielenkiintoinen sattuma. Niitä ei ole nimetty suunnitelmallisesti vaan ihan sattumalta alkavat S:llä. Itseasiassa huiveja on kaksi puikoilla, mutta toinen menee varmaan syksylle ja sillä ei ole vielä nimeä. 

Spring vibes huivi on alennuksessa 31.3 asti eli pääsiäiseen asti.

Onko sinulla minivyyhtejä lankakorissa? Oletko ajatellut neuloa niistä helppoa huivia?

4 kommenttia:

  1. Onhan niitä minivyyhtejä. Ne ovat vaan niin kauniita, ettei niistä raaskisi mitään tehdä. Onpa aika kumma ajatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kauniita, en minäkään oikein aina raaski mutta lupasin itselle että jos neulon yli puolet näistä niin saan hankkia uuden lankajoulukalenterin, kummasti on tullut neulottua :)

      Poista
  2. Aivan hengästyttää, kun sulta valmistuu näitä neulomuksia ihan liukuhihnalta!🥰🥰Minä en ole koskaan neulonut noista minivyyhdeistä mitään, siis minulla ei ole koskaan ollut mitään minivyyhtejä, joten mielenkiinnolla seuraan aina, mitä niistä tehdään👍😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, osahan on neulottu aiemmin! Taidamme silti molemmat kärsiä neuloosista. :D Minulla on näitä tullut lankajoulukalenterista ja joskus joku lankatilauksen yhteydessä. Kivoja pieniä mutta kyllä niiden neulomista saa miettiä välillä enemmänkin.

      Poista