sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Novitan Multiraita: Aikuisen villasukat yhdestä kerästä

Tiedätkö tunteen, kun haluat neuloa villasukat muttet yksivärisenä ja ei ole sopivia lankoja? No, ratkaisuna on tietenkin Novitan multiraita. Novitan pimeästä pussista marraskuussa tuli pari kerää multiraitakeriä. En keksinyt niistä oikeastaan mitään, sillä tällaiset raidalliset kerät olivat itselleni uusi tuttavuus. Kunnes sitten vain otin ne esiin ja aloin neuloa. Tässä samalla tuli myös kirjoitettua ohjekin muistiin ja tulen laittamaan sen jonnekin esimerkiksi ravelryyn.


Huomasin nimittäin, että tein taannoin aika paljon villasukkia samanlaisella ohjeella, niin ajattelin kirjoittaa sen samalla myös ylös. Onpahan sitten itselläkin se tallessa. Olen jollain tasolla tykästynyt tähän malliin. Toki aina jotain pieniä muutoksia näissäkin malleissa on kuten esimerkiksi resorin pituus.

Olipa muuten aika kiva neuloa vain yhdellä kerällä ja silti tuloksena on värikkäät villasukat. Ja mikä parasta - päättelyä ei ole kuin aloitus- ja lopetuslangat. Ihan en saanut matchaamaan sukkia raitojen osalta, mutta aika hyvin kuitenkin. Näihin meni siis lankaa hieman yli yksi kerää. Nyt mietin, että mitä ihmettä tekisin toisen kerän lopusta. Ehkä se täytyy käyttää yksivärisen kerän kanssa tai jotain, sillä yksinään siitä ei kyllä enää taida saada sukkia.



Nämä sukat taisivat tulla valmiiksi jo maaliskuussa vai helmikuussa, mutta jostain syystä postaus odotteli luonnoksissa aika pitkään. Maaliskuu muutenkin meni poikkeusoloissa, niin en oikein saanut tätä valmiiksi silloin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nämä multiraitakerät olivat kyllä positiivinen tuttavuus ja nyt kun katson kuvia, niin mieli tekisi laittaa nämä villasukat heti jalkaan!

Omistatko sinä vastaavanlaisia raitakeriä ja jos, niin mitä olet neulonut niistä? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti