lauantai 4. huhtikuuta 2020

Sukkalaatikko2020: Huhtikuun sukkapari esittelyssä

Huhtikuu on jo alkanut ja voi siis esitellä huhtikuun sukkaparin. Maaliskuussa oli sen verran kaikkea epäselvää, ihmeellistä ja stressiä, että sukkia tuli neulottua hyvin. Niinpä sain huhtikuun sukkaparin jo valmiiksi maaliskuussa! Ja itse asiassa toukokuun sukkaparikin on jo valmis ;) Olen ollut niin fiiliksissä näistä joka kuukauden teemoista sukkien suhteen, että olen tehnyt sitten sukkia sitä mukaan, kun teema on keksitty!


Huhtikuun sukkapariksi halusin jonkin keväisen värin, ja siinä mielestäni onnistuin hyvin. Lankana käytin Novitan Isoveli -lankaa ja mallikin on Novitan sivuilta. Tein nimittäin tällaiset sukat jo viime vuonna lyhytvartisina ja silloin päätin, että nämä ovat myös tehtävä pidempänä, kuten ohjeessa on. Mallina on siis tämä Vaahtokarkki -malli Novitan sivuilta. Väriksi puolestaan valikoitui ihana persikanvärinen lanka. Neuloin nämä aika hyvin ihan ohjeen mukaan, ainoastaan pituudessa taisin hieman soveltaa sekä puikkokoossa. Isoveli-langallehan suositellaan puikkonumeroa 5, mutta itse neuloin nämä 4 puikoilla. Oikeastaan vähän vahingossa, sillä sinä hetkenä, kun päätin neuloa nämä, niin otin 4 puikot yhtään muistamatta, että olisi pitänyt ottaa koon 5 puikot. No, eipä se mitään, hyvät näinkin tuli ja sopivan napakat, etteivät tipahda jaloista. Ohjeessa on merkitty nämä kooksi 38, mutta nämä ovat juuri sopivat, vaikka oma kokoni on yleensä 39.


Näiden sukkien tiimoilta tuli taas pitkästä aikaa tehtyä palmikoita, ja voi että, miten paljon rakastankaan niitä! Tämä palmikkomalli on todella helppo ja suosittelen sitä kyllä kaikille, myös aloittelijoille!


Saakohan jo suunnitella kesäkuun villasukkaparia? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti