tiistai 5. toukokuuta 2020

Sukkalaatikko2020: Toukokuun sukkapari esittelyssä

Hyvää toukokuuta kaikille ja nyt voi ehkä jo ajatella että hei kesä on täällä! Vappu on takanapäin, vaikka monelle meistä se onkin ollut hieman erilainen vappu kuin aikaisempina vuosina! Ajattelin tulla nyt jo heti toukokuun ensimmäisinä päivinä esittelemään toukokuun sukkaparin, sillä nämähän valmistuivat jo maaliskuussa. Olen ollut niin fiiliksissä näistä joka kuukauden valmistuvista sukkapareista, että olisin halunnut nämäkin jo esitellä aikaisemmin. Maltoin kuitenkin tänne asti :D



Mulla on ollut jo niin pitkään keltainen fiilis, että ei ollut epäilystäkään toukokuun sukkaparin teemasta eli keltaisesta! Maaliskuussa saatoin ehkä hieman haikailla keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu. Siitä se sitten lähti.



Malli on oma ja sukista tuli lyhytvartiset oikeastaan sen takia, koska keltaista ei ollut enempää enkä olisi siis saanut niistä pidempivartisia :D Mielessä kyllä pyörii miljoona erilaista ideaa näiden ympärille eli jatkoa siis seuraa ja meinaan tehdä tällä tyylillä enemmän samantapaisia sukkia. Ohjeenkin ajattelin jakaa joko täällä tai jossain muualla. Olen muuten lupaillut viime aikoina paljon ohjeita jaettavaksi, ja kyllä ne sieltä jossain vaiheessa tulevat, mutta tällä hetkellä tilanne on vain hieman sellainen haastava, etten ole saanut aikaa tarpeeksi niiden viimeistelyyn. Eli näissä ohjeissa saattaa siis kestää hieman.



Vielä en ole muuten edes aloittanut kesäkuun sukkaparia, enkä oikeastaan edes tiedä, että millainen se olisi. Mutta luotan siihen kuten yleensä muissakin käsityöasioissa, että kyllä se kesäkuun sukkapari aloitetaan jossain vaiheessa. Sitten kun olen saanut siihen jonkin kivan idean ja tuntuu siltä, että tämä se on. Tai jos sellaista hetkeä ei tule, niin sitten teen jotkut hempeät kesäsukat. Sen olen oppinut, että jonkinlainen fiilis tulee aina.

Millainen on sinun sukkalaatikkoprojektin tilanne? Oletko jo aloittanut toukokuun sukkaa?


2 kommenttia:

  1. Keltaista tässä kaivataankin. Siispä mullakin valmistui just keltaiset sukat mallilla Miss Lemon. Ja sulla on tuossa samannäköinen piirakka kuin mullakin just oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, keltainen on kyllä nyt niin ihana väri! Enpä oo muuten aikoihin tehnyt mitään piirakoita, mutta tuon tein tässä lähiaikoina.

      Poista