perjantai 26. helmikuuta 2021

DIY: I love coffee -villasukat

Mulla on ollut jo pidempään visio kahvivillasukista, mutta en vain saanut aikaiseksi aloittaa sitä. Viime marraskuussa sain Novitan ja Pauligin kahvi- ja lankapaketin ja se oli tosiaan kuin tilauksesta tehty mulle :D Edelleen ne Sari Nordlundin suunnittelemat kahvivillasukat ovat aivan ihanat, mutta en ole kuitenkaan vielä ehkä niin hyvä kirjoneuleessa, että uskaltaisin ottaa ne puikoille. Niinpä tässäkin asiassa piti taas tehdä asioita omalla tavalla ja suunnitella omat kahvivillasukat. :D 


Sukkalotossa tammikuussa toisena tai kolmantena tuli Juhla Mokka -sukat lappunen ja sehän tarkoitti sitä, että joko neulon ne ohjeen mukaan tai suunnittelen omat. Pistin tuumasta toimeen, ja muokkasin hieman Sarin suunnittelemaa ohjetta itselle helpommaksi ja neuloin nämä kahvivillasukat. Jos näillä villasukilla olisi nimi, niin se olisi varmaankin I love coffee -socks. :D Tarkoitus oli tehdä sellaiset "helpommat" kahvivillasukat, enkä siis lähtenyt jäljittämään esimerkiksi tuota keltaista kahvikuppia näissä sukissa. Kahvikupin kuitenkin halusin ehdottomasti tehdä sukkiin, mutta vähän sellaisena helpompana kirjoneuleversiona.

Lankana käytin punaista Novita Lappi -lankaa, sillä en raaskinut ottaa vielä käyttöön niitä Juhla Mokka -lankoja. Muut värit onkin sitten sieltä paketista, mutta olisi voinut ottaa hyvin valkoisen, ruskean ja keltaisen jämälangoista, sillä niitä kului tosi vähän näihin. Puikot minulla oli 3,5 ja olen todennut ne aika sopivaksi kooksi, kun neulon 7 veljestä -langalla. 

Kahvista saa kyllä kivan teeman villasukkiin ja olen kyllä tyytyväinen näihin sukkiin. Ehkä pienesti harmittaa, etten ottanut noita muita värejä jämistä, mutta aina ei voi suunnitteluvaihteessa tietää, kuinka paljon lankaa kuluu. Neuloin näitä yhdessä reissussa, niin en ollut edes jämien luona vaan piti neuloa niillä langoilla, jotka matkalle otti mukaan. Taidan pitää nämä itsellä ja jos joku tuttu haluaa samanlaiset, niin täytyy neuloa sitten toinen pari. Kiva lahjavinkki muuten on kahvin ystävälle tuo Juhla Mokka -paketti ja nämä villasukat tai suoraan tuo Pauligin ja Novitan kahvi- /lankapaketti. Saakohan niitä vielä... ? :D Jos ei saa, niin ainahan sellaisen voi itse koota langoista ja kahvipaketista.

Mutta oletko sinä neulonut jo Juhla Mokka -villasukkia? Ohje löytyy täältä Pauligin sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti