sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Helmikuun sukkapari: Helmineuleista palmikkoa - ohje saatavilla

Ja sitten on aika esitellä helmikuun sukkapari nimeltään La Perla -villasukat. Neulesuunnittelu on ihan hirveän opettavaista puuhaa ja tykkään siitä hurjasti. Siinä näkee oman käden jäljen niin kivasti, ja vaikka välillä turhauttaa purkaa, niin se palkitsee sitten lopussa! Kiitos ihanille testineulojilleni, kun saitte tämän mallin testineulottua näin nopeasti ja pääsen julkaisemaan jopa ennen helmikuun puoliväliä.


En ikinä keksi näille ohjeille mitään kovin jännää nimeä, joten tämän nimeksi nyt tuli la perla. Tänä helmikuussa mieli oli välillä Espanjassa, ja koska emme sinne nyt pääse, niin täytyihän sitä jotenkin tuoda espanjalaisuutta elämään. Ohjeen nimi kuvastaa mallia kaikista parhaiten, jotain palmikkoista ja jotain helmineuletta. Nyt helmikuussa olen löytänyt taas pitkästä aikaa palmikot ja saapi nähdä, onko maaliskuun sukkaparikin jotain palmikkoista vai jotain ihan muuta. 

Minusta tämä ohje sopisi hyvin jatkoksi Novitan Kässäkoulupalmikkosukille, sillä tämäkin ohje on suhteellisen helppo. Jos osaat palmikoita ja helmineule taipuu, niin voisiko tässä olla seuraava ohje, mitä neulot? Ohje löytyy mejate.fi -verkkokaupasta sekä Ravelrystä. Tarvitset paksuhkoa sukkalankaa ja puikot ja neulemielen! Ohje on noin 38/40 kokoiselle jalalle, mutta sitä voi helposti muokata omaan jalkaan sopivaksi. Ohje sisältää kuvallisen kaavion, jonka avulla on helppo muokata ohjetta oman jalan kokoiseksi.

Kysy ihmeessä täällä tai IG:ssä, jos sinulla on jotain kysyttävää ohjeesta tai muustakin!

Tästä pääset ohjeeseen:

Neulekauppaani 

Ravelryyn

Kivoja neulehetkiä sinun sunnuntaihin!

PS: Muista myös viime vuoden ohjeet alehinnoin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti