perjantai 12. helmikuuta 2021

Neulekirja-arvostelu: 3 suosikkiani Lempivillasukkia -kirjasta

Välillä musta tuntuu, että taitava Niina Laitinen on mun lempparineulesuunnittelija, kun lähes kaikki hänen mallinsa ovat minun mieleeni. Siksipä olikin kiva, kun sain arvostelukappaleen Niinan uusimmasta kirjasta Lempivillasukkia. Nyt ajattelin koostaa tähän kolme omaa suosikkia kirjasta ja kertoa, minkä aion neuloa ensimmäisenä.



Lempivillasukkia -kirjassa on 12 sukkamallia ja yhdessä mallissa on aina kaksi erilaista versiota. Tämä oli minusta mielenkiintoista ja lukijaystävällistä. Jokainen voi päättää mallin ja vielä toisenkin kerran valita mallista sopivamman itselle. Monesti sitä ainakin minulla on tapana hieman soveltaa ohjetta. Kirjassa on aika paljon kirjoneulemalleja, mutta muutamia pintaneule/pitsikuvio -neulemalleja löytyy myös. Niistä olen erittäin kiitollinen, varsinkin kun nyt oma kirjoneuleinnostus alkaa hieman laantua. Myös yksi ihana palmikkomalli sieltä löytyy myös. Jonain päivänä neulon kyllä vielä yhdet ihanat kirjoneulevillasukat ja voipi olla, että malli on tästä kirjasta. Kirjoneulemallit kirjassa ovat kyllä todella kauniita ja en yhtään ihmettele kirjan suosiota <3

Mutta seuraavaksi niihin omiin suosikkeihin. Ihan ensiksi onnistuin kiinnostumaan Mestaripiirros -mallista, joka on todella kaunis. En ole yleensä vihreän ystävä, mutta tässä mallissa vihreä on edukseen. Niin luonnonläheinen kuva! Tämä malli on kyllä ykkössuosikki kirjasta. <3 Eipä tosin tarvinnut selata kovin pidemmälle, kun löysin jo seuraavan suosikin ja sepä onkin ihana palmikkomalli (Nocturne). Tällä hetkellä muutenkin on ollut palmikkofiilis ja tekisi mieli laittaa ihan heti nämä puikoille. Palmikoiden kanssa ei voi mennä metsään, jos minulta kysytään <3


 

Joistain malleista oli ehkä hieman vaikeampi erottaa kuviota, mutta silti onnistuin kiinnostumaan eräästä sinisestä mallista. Kolmas suosikkini on Vesi veden alla ja eipä sitä mallia oikein voi muulla värillä kuvata kuin sinisellä tai sinertävällä. Tämä kirja on kyllä oikein pariskuntaneulemallikirja, sillä aina voisi neuloa itselle ja kumppanille matchaavat sukat, kun malleja on kaksi yhden otsikon alla. Aluksi tuntui, että malleja on vähän, mutta kun tarkemmin ajattelee, niin niitähän on lähes tuplaten. Minusta on kiva, että kirjassa on  miesten mallejakin, kun miehille neulottavia malleja on aina jotenkin niin vähän. Tai en ole vain onnistunut löytämään niitä :D Kirjan teemana on muuten rakkaus.

Ajattelin neuloa ihan ensimmäisenä tuon Mestaripiirros -mallin, mutta lankavalinnan suhteen täytyy taas todeta, että valitsen jonkin muun kuin ohjeessa mainittu Louhittaren luolan. Sitä lankaa minulla nimittäin ei ole, ja en ajatellut edelleenkään juosta lankakaupoille mallin takia. Täytyy siis kehitellä omista lankavarastoista jokin lanka, joka sopisi siihen malliin. 

Olipa kiva pitkästä aikaa kirjoitella omia suosikkeja neulekirjasta, ja nyt ei kyllä neulomisideat lopu! Ajattelin palata hiukan viime vuoteen ja katsaukseen Niinan Villasukkien uusi vuosi -kirjaan ja kertoa teille, miten suunnitelmani edistyivät sen kirjan suhteen. Kyseinen postaus löytyy siis täältä. Yritän saada vielä helmikuun puolelle katsauksen, mitä olen tähän mennessä neulonut kirjasta ja neuloinko postauksessa kerrottuja kolmea omaa suosikkia.  

Oletko sinä jo tutustunut Niinan Lempivillasukkia -kirjaan? Mitä pidit?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti