tiistai 31. toukokuuta 2022

Resepti: Helppo, itsetehty jäätelö

Vuonna 2020 tein itse ensimmästä kertaa jäätelöä. Sitä on jotenkin ajatellut, että itsetehty jäätelö olisi monimutkaista, mutta eihän se ole. Pidän yksinkertaisista, helpoista resepteistä ja yritän miettiä niihin aina jonkin pienen, kivan twistin. Tässä on helppo ja nopea kolmen ainesosan itsetehty jäätelöresepti. (Itse tekemisvaihe on nopea, mutta pakastus vie aina sitten sen vakioajan ja sitä ei oikein voi nopeuttaa :D)


Kondensoidut maidot saatu pr-tuotteina. 

Helppo, itsetehty jäätelö

1 purkki Valion mansikkakermaa (Suositeltu määrä olisi 4-5 dl, mutta itse laitoin vain yhden purkin)

1 purkki (tavallista) kondensoitu maitoa

n.100 g suklaata rouhittuna (käytin sokeritonta)

Vatkaa kerma, lisää kondensoitu maito, sekoita, lisää suklaarouheet. Pakastimeen vuorokaudeksi ja sitten herkutteluun. Vaikka resepti ei ole itsessään sokeriton, niin halusin kuitenkin käyttää sokeritonta suklaata. Meillä ei oikeastaan ollut muuta kuin sokeritonta :D Ripottelin jäätelön päälle lopuksi vielä suklaata. Tämän helpommaksi ei mene itsetehty jäätelö. Tuo makukerma antaa kyllä kivan makulisäyksen ja näin välttyy yhdeltä ainesosalta, kun kerma ja mansikka ovat samassa. Yllätyin, kuinka samalta kuin jäätelökioskin mansikkajäätelö tämä maistui. Täytyy varmaan tunnustaa, ettei tuosta ensimmäisestä seoksesta ole enää paljonkaan jäljellä. Niin hyvää! 

Vuonna 2020 käytin Valion aiempia makukermoja, mutta tuo mansikkakerma on kyllä maistuva uutuus. Toivottavasti jää pysyvään valikoimaan, vaikka purkissa taitaa lukea kausituote. Pakastimessa on lisäksi yksi karkkirouheinen jäätelö. Tein sen samalla reseptillä, mutta laitoin tuttifruttirouhetta. Seuraavakin jäätelö on mielessä tekeillä. 

Omat vinkit: 

** Tuttifrutti rouheiseen jäätelöön kannattaa käyttää tavallista kermaa, sillä mansikan maku jää ehkä hieman paitsioon eikä saa oikeutta tässä jäätelössä. Hyvää tämäkin makuyhdistelmä on silti.

** Kinuskijäätelö on myös pakastimessa odottamassa ja vaikuttaa hyvältä. Tähän tuli siis vain tavalliinen kerma ja karamellisoitu kondensoitu maito.

Oletko sinä kokeillut itsetehtyä jäätelöä? 


2 kommenttia:

  1. Ei ole tullut kokeiltua. Luulin aina, että siihen pitää olla joku erillinen kone. Ei näköjään tarvitse. Hyvä että oli hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinaan oli jäätelökoneita ja siitä varmaan mielikuva minullekin on tullut. Mutta ei onneksi tarvitse olla vaan onnistuu sopivilla aineksillakin. :)

      Poista