tiistai 27. joulukuuta 2022

3 x joululeffat

Joulukuu on joululeffojen aikaa ja eipä niitä muutoin tule katsottua kuin juuri jouluna tai joulukuussa. Tänä vuonna katselin ensimmäistä kertaa joululeffoja jo joulukuun alussa, ja kyllähän niistä sai kieltämättä kivaa joulufiilistä. Tykkään joululeffoista, koska ne ovat kevyitä, viihteellisiä ja niissä ei ole mitään negatiivisia juttuja. Toki ne ovat myös usein ennalta-arvattavia, mutta yleensä se ei ole minua haitannut. Lisäksi niitä katsoessa voi hyvin neuloa vaikeampaakin neuletyötä, kun voi rauhassa katsoa ohjettakin eikä menetä leffassa kuitenkaan mitään. Ajattelin listata nyt kolme joululeffaa Netflixin puolelta.

Love love setti sopii myös joulun aikaan ja sukka & lapassetin löytää Ravelrystä ja Lankajengistä. 
Ravelryyn

Too close for Christmas

Christmas made to order

Angel Fallsin joulu

Nämä tuli katsottua tässä järjestyksessä, mutta en laita niitä mitenkään paremmuusjärjestykseen tai arvostele muuten. Ensimmäinen tuli katsottua useammassa osassa ja oli ehkä pisin ja ehkä siinä samassa myös hitaasti etenevin. Keskimmäisestä tykkäsin ehkä eniten, ja viimeinen  oli aika sellainen perusjoululeffa, jossa erotaan ensin, mutta loppu on kuitenkin onnellinen.

Tämmöisiä joulutunnelmia tällä kertaa. Toivottavasti kaikilla on ollut kiva joulu!

4 kommenttia:

  1. Meillä ei ole Netflixiä, niin oli tyytyminen moneen kertaan nähtyyn Neljät häät ja yhdet hautajaiset, joka ei sinänsä ole edes joululeffa. Yhden lapsille tarkoitetun katsoin: Tarina Karl-Bertil Jonssonin jouluaatosta. Siinä rikas poika innostuu Robin Hoodin tapaan auttamaan köyhiä. Mielenkiintoista oli, että "köyhät" olivat suomalaisia sotalapsia ruotsalaisessa lastenkodissa. Oli jopa arkistopätkiä lappu kaulassa saapuvista lapsista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tv:stäkin tuli joulun aikaan paljon leffoja :)

      Poista
  2. Meillä on oikein perinteenä pienemmän poikani kanssa, että aina joulukuussa kun tulee iltapäivisin koulusta, katsomme yhdessä jonkin joululeffan. Oikein mielenkiinnolla seuraan, mihin ikään asti jaksaa vielä niitä minun kanssani katsoa.😁 Pitääpä tarkistaa, katsottiinko nuo mainitsemani leffat, nuo nimet kun eivät hirveästi jää mieleen, kun niitä paljon katsoo. T. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana perinne <3 Kieltämättä itsekin tarkistin nimet monta kertaa, kun eihän niitä tosiaan muista, mitä katsoi :D

      Poista