lauantai 24. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 24: Jouluaatto Ässä Mix sukissa

Mietin jonkin verran, että mitä haluan laittaa blogiin jouluaatolle. Faktahan on varmaan se, että kaikki ovat nyt joulun vietossa eivätkä lue blogeja pahemmin, niin mitään jouluista mielestäni tämän luukun ei tarvitse välttämättä olla. Esittelen tänään Ässä Mix -sukat Fazer x Novita lehdestä. En tainnut listata näitä alkusyksyn Fazer -lehtikoosteeseen ja neuloinkin nämä vähän yllättäen intuition tullessa. Nämä ovat niin ihanat ja värikkäät ja sopivat juuri tähän vuoden aikaan ja pimeyteen. Siinä missä jouluaattoa voisi viettää joulusukissa, niin sitä voi viettää ihan hyvin Ässä Mix sukissa. :D


Näistä tuli omaan jalkaan ihan sopivat, kärki ehkä vähän liian pitkä, mutta ei kuitenkaan haittaa. Neuloin kerrankin pitkävartiset kirjoneulevillasukat ja tämä on huima saavutus itselle. Minusta näissä mitoitus oli hyvä, sillä ne menevät hyvin omaan 39 jalkaan. Lehden kokomerkintä taisi pitää aika hyvin paikkansa. Toistan varmaan vähän taas itseäni, mutta minusta nämä ovat helpot myös kirjoneulealoittelijoillekin. Langanjuoksut eivät ole suurimmalta osalta pitkiä. Joissain kohti voi olla 7-8 silmukan langanjuoksuja, mutta ei kuitenkaan koko ajan. Kuviot ovat säännöllisiä ja toistuvia ja ne muistaa lähes ulkoa sen kerroksen ajan. Pidin ohjetta lähellä, sillä sitä tuli katsottua paljon. Nämäkin olisi kiva lahja Ässä mix karkkien kanssa, mutta lahjansaajan kannattaa olla kyllä neuletietoinen ja neuleita arvostava, sillä ei näitä ihan hetkessä kyllä neulo. Näitä neuloin aina siten osissa, että yksi "karkkirivi" neulomishetkenä ja sitten jotain muuta. Näin ei ainakaan ollut liian paljon kerralla, vaikka kyllähän näiden neulominen ja päättelyt ottivat aikansa. Näissä silmukkamäärät ovat sellaiset, että mahtuvat jalkaan. Mikään ei ole inhottavampaa kuin neuloa kirjoneulesukat, jotka eivät mahdu jalkaan. Minulla ainakin kirjoneule kiristää sen verran, että silmukoita täytyy olla enemmän kuin muissa sukissa.

Näissä opin lisää kirjoneuletta ja ehkä sen, että pidempiä kirjoneulesukkia kannattaa myös jatkossa neuloa. Eivät ne välttämättä ole niin vaikeita. Mutta pikkuhiljaa kirjoneulematkalla. Neulominen on kivaa, kun oppii koko ajan lisää ja uusia asioita. Näiden sukkien myötä myös oma uskallus kasvoi ja jään odottamaan, mitä kaikkea ensi vuonna neulon. Nimittäin nyt tuntuu siltä, että olen valmis pidempiin kirjoneulesukkiin, jos vain löytyy oikeita malleja.

Mutta nyt Ihanaa joulua kaikille ja toivottavasti joulukalenteriluukkuja oli kiva seurata! Palataan taas piakkoin. Jos kaipaat neuleinspiraatiota joulun pyhiksi, niin kurkkaa Ravelry kauppaani, sieltä löytyy vaikka ja mitä - myös ilmaisohjeita! 

8 kommenttia:

  1. Hienot tuli. Polvisukat kirjoneuleena ei nyt aivan heti tule mieleen aloittaa, mutta totta on mitä kirjoitit, että kirjoneuletta pitää harjoitella oikean kireyden löytämiseksi. Hyvää pyhien jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva näitä oli silti neuloa vaikka vähän työläät olikin :)

      Poista
  2. Ihanat nuo Ässä Mix -sukat ❤️ Minullakin on tuo lehti, mutta yhtään karkkisukkia en ole vielä saanut aikaiseksi tehdä. Mukavaa joulun jatkoa🎄✨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli jostain syystä mennyt roskapostiin ja huomasin sen vasta nyt. Outoa! Onneksi lehti ei vanhene ja siitä voi neuloa myöhemminkin!

      Poista
  3. Hyvää Joulun jatkoa! Näitä Ässä Mix-sukkia itsekin katsoin, että olisin tehnyt, jos olisin tehnyt jotakin; ovat niin mukavan pirteät. Ja hyvällä käsialalla olet kyllä tehnyt👍👍t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanan värikkäät nämä ovatkin! Ja itselle kyllä tosi iso saavutus, kun en niin paljon ole neulonut pitkiä sukkia.

      Poista