perjantai 16. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 16: La Perla villasukat - ohje saatavilla

Tämän neuleohjeen julkaisin helmikuussa 2021. Se oli ensimmäisiä villasukkaohjeita. Vuonna 2021 ajattelin julkaista joka kuukausi neuleohjeen sukkalaatikkotyylisesti, mutta eihän se loppupelissä mennyt niin kuin suunnittelin. Taisin huhtikuulle mennä siinä tahdissa, mutta sen jälkeen tuli muita juttuja. Oikeastaan siitä opin, että neuleohjeiden julkaisuja ja suunnittelemista ei voi suunnitella tarkasti niin tai se tapa ei sovi minulle. Jonkin verran suunnittelua täytyy tietenkin olla, mutta itsellä toimii luovempi tapa. Tänä vuonna olen julkaissut enemmän ohjeita ja se on sopinut paremmin ja oikeastaan missään vaiheessa ei ole tullut kyllästymistä tai kokonaista stoppia kuten tuon vuoden 2021 huhtikuun jälkeen kävi. Edelleenkin suunnittelen kyllä tulevaa, mutta en samalla tapaa tarkasti kuten tuolloin vuoden 2021 alussa. 

Tykkään näistä sukista edelleen todella paljon. Sukat ovat minusta kauniit ja sellaiset peruspalmikkosukat. Nimi La Perla tulee espanjankielestä ja helmineuleesta. Vertasin jopa näitä sukkia Novita Kässäkoulupalmikkosukkiin joskus ja sellaiset klassiset palmikkosukat ne ovatkin. Nostan nämä nyt esiin oikeastaan siksi, että nämä ovat kuin ikuisessa alennuksessa, sillä hinta on todella halpa. Nämä ovat myös saatavilla vain Ravelrystä! En aio nostaa näiden hintaa, vaikka varmaan syytä olisi. Joten nappaa tästä kiva palmikkosukkien ohje! Sukkien ohje on myös päivitetty ja muokattu eli käytännössä sieltä on poistettu sellaisia aloittelijan juttuja ja on nyt selkeämpi.

La Perla villasukat Ravelryssä

Se onkin sitten taas viikonloppu ja viimeinen adventti sunnuntaina. Joulu on ihan pian täällä. Ensi viikolla joulukalenteri jatkuu vielä blogissa.

2 kommenttia: