torstai 4. tammikuuta 2024

Blogivuosi 2023 numeroina

Nyt on perinteisen blogivuosi koosteen aika. Ajattelin sen tällä kertaa tehdä blogivuosi numeroina ja valitsen jotain tiettyjä lukuja tänne nähtäväksi.

Viime vuonna kirjoitin 189 postausta, joka on muutama enemmän kuin edellisvuonna. Eniten postauksia kirjoitin vuonna 2020. Eniten näyttökertoja saanut postaus on Elli ja Edena lasten palmikkosukkien postaus, joka on saanut yli 8000 näyttökertaa. Tämä on todella mystistä, että mikä tuossa postauksessa on aiheuttanut kävijäpiikin. Onko se tuo neuleohjeen nimi vai mikä, mutta hyvin optimoitu hakukoneteksti :D 


Ruusunnuppu palmikkopipon julkaisin viime vuonna tammikuussa ensimmäisinä neuleohjeina. Se löytyy edelleen mm. verkkokaupastani

Viime vuonna julkaisin noin 30 uutta neuleohjetta, mikä on aika reipas tahti. Vähän turhankin reipas, jos nyt ajattelee, ja tänä vuonna tuskin tulee noin montaa uutta neuleohjetta julkaistua. Laitoin tuohon noin, koska laskin sen manuaalisesti ja en ole aivan satavarma tarkasta luvusta. Itse asiassa niitä saattaa olla muutama enemmän, sillä julkaisin myös kaksi ilmaisohjetta. Ilmaisohjeiden suhteen olen kokenut vähän ristiriitaisuutta ja niinpä niitä ei tullut tehtyä kuin joulukuussa nuo kaksi osana adventtikalenteria. 

Tässäpä nämä Edena ja Elli villasukat, joiden ohje löytyy myös verkkokaupastani.

Lankojen ostamiset ohitti kulutuksen noin viidellä kilolla. Tämän enempää en ehkä kerro määriä, muuta kuin että se lankavarasto on kaksinumeroinen ja iso. Todellista lankavaraston kokoahan en itsekään tiedä, koska en ole jaksanut laskea sitä. Mutta ostetut langat viime vuonna oli kaksinumeroinen summa, ei kuitenkaan alkanut kakkosella, ihan ykkösryhmässä pysyin. Olen kyllä nähnyt esimerkiksi neulesomessa joillain muilla olevan isompiakin lankavarastoja eli ehkä tämä omani ei ole sieltä suurimmasta päästä. Joulukuun ostot (joista suurin osa saatuja lankoja) melkein teki tämän viiden kilon nousun eli muuten varmasti olisi kulutus ja ostot olleet suht samoissa. 

Neuloin viime vuonna 8 pipoa ja 11 huivia. Huiveihin on laskettu kaikki huivit eli peruskaulahuivit ja tuubihuivit. Lapasia neuloin 39 kpl, josta osa on lapsen lapasia ja osa omia malleja. 


Pupusukat lapselle ohje löytyy myös verkkokaupasta.

Viime vuonna järjestin kolme yhteisneulontaa, joista suosituin oli talvipupusukkien yhteisneulonta. Myös kettusukkien yhteisneulonta sai suuren vastaanoton.

Blogiin tuli kommentteja viime vuoden aikana 563 ja iso kiitos kaikille kommentoijille! Välillä tuntuu, että kommentit ovat vähenemään päin, mutta onhan tuo luku aika suuri kuitenkin. Nopeasti laskettuna jokaiseen postaukseen tulisi useampi kommentti, mutta noin suoraviivaisestihan se ei ihan mene, sillä on postauksia, joissa ei ole yhtään kommenttia ja sitten taas postauksia, joissa useampi kommentti.

Vaikka moni on aloittanut videomuotoisen neulekanavan ja liikkuva kuva on varmasti suosiossa tänäkin vuonna, mutta itse tykkään kirjoittaa ennemmin kuin tehdä videoita, niinpä jatkan edelleen blogin kirjoittamista. Uskon blogien nousuun vielä! Kirjoitettu teksti on kuitenkin pysyvää tekstiä internetissä eikä korvaa esimerkiksi nopeita somesisältöjä.

Kiitos blogini lukija! <3 Jatketaan samalla mallilla tänä vuonna! 

Kerro jokin asia, mikä on jäänyt mieleesi blogistani viime vuonna! 

4 kommenttia:

  1. Lapasboksi-postaus nyt on mielessä päällimmäisenä, mutta hyvin muista myös pannat. Johtuu ehkä siitä, että aloitin ohjeen mukaista pantaa, mutta jouduin purkamaan, kun olikin väärä lankavalinta.
    Blogit/Youtube-kanavat - katson ja seuraan kumpaakin, mutta videokanavien katsominen vie aikaa pois äänikirjoista ja juuri nyt tuntuu kivammalta kuunnella kirjoja samalla kun neuloo. Olen siksi vähentänyt videoiden seuraamisen muutamaan jo pitkäaikaiseen tuttuun kanavaan.
    Minä uskon kirjoitettuun sanaan ja sanon: eläköön blogit. Kirjoitin jopa Ilun handu duunaan videon kommentteihin, että blogit elävät, hengittävät ja voivat hyvin. Ilu nimittäin jaksossaan totesi blogien jääneen historiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Pantojen määrää en tähän laskenutkaan mutta taisi jäädä muutamaan. Aina en ehdi itsekään katsoa neulekanavia niin paljon kuin videoita olisi, varsinkin ennen joulua aika monet teki kaikkia videoita ja oli aika kiire katsella niitä, jos meinasi kaikki katsoa suht reaaliajassa. Mutta katson niitä mitä ehdin.

      Niinpä, kun internet tuskin poistuu koskaan, niin eivät ne blogitkaan poistu, ehkä ennemminkin muuttavat muotoa enemmän nettisivumaisemmiksi tjsp.

      Poista
  2. Nämä ovat aina kivoja lukuja seurata, saa jonkinlaisen kokonaiskuvan omasta toiminnasta. Itsellä on tuotokset kuvina puhelimessa, mutta en ole saanut vielä laskettua niitä. Ja toisaalta loppuvuosi jäi vähän harmittavasti pimentoon, kun joulumyyjäisten takia en kuvannut kaikkia neulomuksiani.
    Minä muistan montakin asiaa blogistasi: lapaset taitavat olla eniten silti mieleen jääneet. Ja pannat...ja huivit:)
    Jatketaan blogien parissa. Minäkin pidän enemmän kirjoittamisesta kuin myös blogien lukemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on myös kiva tapa että ottaa kuvat kaikista neulomuksista. Oi kun muistat monta asiaa täältä. Jep, jatketaan blogien kanssa!

      Poista